Siirry suoraan sisältöön

Piispa Kantolan puhe Kiitosjumalanpalveluksessa 15.8.2001

Olemme viettämässä historiallista hetkeä. Teijon kirkko, vuonna 1829 yksityisestä aloitteesta pystytetty Herran huone, on talkoovoimin ja vapaaehtoisin avustuksin saatettu kauniiseen ja sen arvoa vastaavaan kuntoon. On kiitoksen aika. On kuljettu pitkä matka ennen kuin on päästy tähän iltaan. Kirkon ja hautausmaan tulevaisuus on ollut epävarma. Kirkkoa rakastavat ihmiset – Teijon Alueen Kyläyhdistyksessä ja muualla – ovat tunteneet levottomuutta sielussaan. Miten käy tämän meille tärkeän Herralle pyhitetyn rakennuksen? Miten käy hautausmaan, jossa on tuntemiemme ihmisten hautasijoja? Monet kysymykset ovat askarruttaneet mieliä. On kyselty, mitä tarkoittaa se, että jokin rakennus on Herralle pyhitetty. On kyselty mitä tarkoittaa se, että kirkkorakennus on yksityisessä omistuksessa. On ihmetelty, eikö enää ole olemassa muita kuin taloudellisia arvoja.

Monet kysymykset ovat saaneet vastauksen. Teijon kirkon arvokkaan aseman turvaamiseksi käynnistynyt kansanliike on opettanut meille ja koko kirkolle monia asioita. Olemme nähneet, miten syvällinen merkitys vanhalla kirkkorakennuksella ja sen ympäristöllä voi olla ihmisille. Olemme saaneet lisää rohkaisua puhua ihmisen sielun maisemasta ja kirkon merkityksestä siinä maisemassa. Kirkkorakennus ei ole vain maisemallinen tai ulkoinen todellisuus, metrein mitattava tai markoin arvioitava. Kirkkorakennus on ilmiselvästi suurempien asioiden kantaja. Olemassaolollaan – etenkin kun hautausmaa on sen välittömässä läheisyydessä – se julistaa elämän jatkuvuutta yli sukupolvien. Vaikka yksilöiden osa on siirtyä ajan rajan tuolle puolen, elämä jatkuu, perheiden ja sukujen perinteet siirtyvät eteenpäin, Jumala on uskollinen polvesta polveen.

Bensa-asemat syntyvät ja kuolevat, nakkikioskit ilmaantuvat ja häipyvät, emmekä me sitä suuremmin murehdi. Mutta Herran huoneen, sen, jonka seinien sisällä iankaikkinen Jumala on kohdattavissa, sen huoneen hävittäminen tai katoaminen maisemasta särkisi jotain meidän sielustamme, kirkkoa rakastavien ihmisten, kirkon ihmisten, sielussa.

Kirkko kuljettaa mukanaan paljon museaalisia arvoja. Vanha rakennus maalauksineen ja esineineen viittaa menneisyyteen. Mutta kirkko ei ole vain museo. Se ei ole vain esinekokoelma tai alkuperäiseen muotoonsa saatettu säilytystila. Kirkko on toimintatila. Se on paikka, jossa toivomme tulevamme armollisen Jumalan, Herran Jeesuksen Kristuksen puhuteltaviksi. Teijon kirkkoon tullaan jumalanpalvelukseen kuulemaan Jumalan sanan julistusta ja vastaanottamaan ehtoollisen sakramentti. Teijon kirkkoon tullaan pyytämään seurakunnan esirukousta ja Jumalan siunausta silloin, kun uuden elämäntilanteen vaativa haaste otetaan vastaan, silloin kun morsiuspari on valmis astumaan avioliittoon. Teijon kirkkoon tullaan pienen lapsen kanssa silloin kun ihmeeltä ja lahjalta tuntuva elämä on aivan alussa. Kastejuhlassa Herra itse ottaa pienokaisen syliin ja vakuuttaa hänelle uskollisuutta. Hautausmaa todistaa, että Teijon kirkkoon on tultu myös sitä varten, että sen suojissa on saatettu rakas perheenjäsen ja ystävä viimeiselle matkalle, haudan lepoon odottamaan ylösnousemuksen aamua.

Kaikki tämä, mitä varten tullaan Teijon kirkkoon, on jotain muuta kuin museotoimintaa. Mutta samalla läsnä on historian tuntu, se että täällä ovat monet ennen meitä rukoilleet samaa Vapahtajaa. Täällä ovat monet ennen meitä tuoneet kihlattunsa alttarin ääreen ja polvistuneet rukoukseen. Monet vanhemmat täällä ovat sukupolvien aikana pyyhkineet ilon kyyneliä kiitollisena pienestä lapsesta, jota he saavat hoitaa ja rakastaa. Monet ovat täällä myös ilmaisseet suruaan ja murhettaan ajatellessaan pois kutsuttuja omaisiaan.

Vanha kirkko ja sen historia julistavat uskon jatkuvuutta. Seurakunnan uskon jatkuvuutta. Meidän uskomme, sinun uskosi tai minun uskoni, voi olla toisinaan kirkasta toisinaan hämärää. Voi olla että emme aina lainkaan löydä uskon maaperää, tai emme jaksa sitä edes etsiä. Näin on ollut sukupolvesta toiseen yksilöiden kohdalla. Mutta yhteisönä, kirkon ihmisten joukkona ja seurakuntana me yhdessä kuitenkin säilytämme uskon perussisällön sukupolvesta toiseen. Kirkkorakennus on tavallisesti yksi tuon yhteisen uskon keskeinen symboli.

Teijon kirkko on alkuperältään yksilön uskon symboli. Uskon, jonka tarkkaa sisältöä on mahdotonta tietää jälkeenpäin. Ehkäpä kirkko on kiitollisuuden osoitus Jumalalle siitä varjeluksesta, jota ihminen kokee Jumalalta saaneensa. Harvat kykenevät ilmaisemaan kiitollisuuttaan rakentamalla kirkon omin varoin. Mutta tänään vietettävä juhla on osoitus siitä, että tuo yksittäisten ihmisten halu ilmaista kiitollisuutta elää tänäkin päivänä. Teijon Kirkkoyhdistys on yksittäisten ihmisten, yhteisöjen ja yritysten muodostama yhdistys, joka on näkyvä osoitus siitä, että kiitollisuus saa ihmisen ponnistelemaan vapaaehtoisesti sellaisen hyväksi, joka koetaan perustavalla tavalla arvokkaaksi ja merkitykselliseksi.

Vapaaehtoisuuteen perustuvassa toiminnassa on jotain alkuseurakunnallista. Ihmiset havahtuvat siihen, että jokin tärkeä ja Pyhä asia on uhattuna. Joidenkin ihmisten mielissä syntyy näky, unelma siitä, mitä pitäisi saada aikaan, siitä mikä voisi olla toivottu tulevaisuuden tilanne. Muutamien ihmisten unelmat ja toiveet kohtaavat. Yhdessä syntyy rohkeus ryhtyä tekemään unelmista totta. Vastoinkäymiset eivät kykene sammuttamaan innostusta, unelma saa suuremmat siivet, eikä masennukselle ja lamaantumiselle jää tilaa. Päinvastoin, yhteisö lujittuu, sitoutuminen kasvaa ja ongelmat kyetään ratkaisemaan.

Tänään on kiitoksen päivä ja ilon päivä kun yhdessä saamme pyytää Jumalan siunausta ja varjelusta tälle rakennukselle ja siellä tapahtuvalle kristilliselle toiminnalle. Kiitämme Jumalan varjeluksesta, innostavasta näystä, rohkaisusta ja voimista, jotka hän on antanut teille kaikille, jotka olette monin uhrauksin tätä hanketta tukeneet. Osallistumalla Teijon kirkon hankkimiseen ja kunnostamiseen te olette merkittävällä tavalla osallistuneet Jumalan valtakunnan työhön tässä maailmassa tällä seudulla. Ei ole väärin sanoa teitä Jumalan valtakunnan todistajiksi. Omalla tavallanne te olette vastanneet siihen kutsuun, jonka Herra on oppilailleen antanut. ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.”

”Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän on rikas, mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään. Annan vain neuvon tässä asiassa. Siitä on hyötyä teille, jotka viime vuonna olitte alkamassa tätä työtä ja myös olitte siihen halukkaita. Saattakaa nyt työnne loppuun! Halusitte sitä innokkaasti, viekää se siis päätökseen mahdollisuuksienne mukaan! Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista mitä hänellä ei ole. Tarkoitus ei toki ole että muiden tilanteen helpottuessa te joutuisitte tiukalle. Kysymys on vastavuoroisesta jakamisesta.” (2. Kor 8:9-13).

Suomalaisessa kansankirkon tilanteessa kirkon seurakuntien toimintaedellytykset perustuvat lähes yksinomaan kirkollisverotuloihin. Vaikka kirkkoon kuuluminen perustuukin vapaaehtoisuuteen, kirkollisverojen maksamista ei aidosti koeta vapaaehtoiseksi kansalaisaktiivisuudeksi. Joillakin seurakunnilla on käytössään kyläkirkkoja, jotka ovat aikanaan syntyneet vapaan kristillisen yhdistystoiminnan tai yksityisen aktiivisuuden ja kristillisen vakaumuksen pohjalta. Teijon kirkko on kuulunut ja kuuluu näihin vapaaehtoisen toiminnan ja kansalaisten omaehtoisen aktiivisuuden varassa oleviin rakennuksiin. Ottaen huomioon kirkon kulttuurisen ja hengellisen arvon, on kohtuullista, että Kirkkoyhdistyksessä ovat keskeisesti mukana myös Perniön kunta ja seurakunta. Yhdessä toimien voidaan suhtautua luottavaisesti siihen, että hanke on kestävällä pohjalla sekä sisältönsä että taloutensa puolesta.

Herran huoneen ylläpitäminen ei ole vain taakka tai velvollisuus. Se on mahdollisuus antaa näkyvä muoto sille kiitollisuudelle, joka meissä syntyy kun muistamme, että Herra Jeesus tuli itse köyhäksi, alensi itsensä ristille saakka, jotta me saisimme turvallisin mielin nostaa katseemme kohti taivaallista isää ja pyytää häneltä apua niin ajallista kuin iankaikkista elämää varten.