Siirry suoraan sisältöön

Lähihistoriaa eli kohti nykyaikaa

Wihurien aika Teijon kavalkadissa päättyi v. 1979. Wihuri-Yhtymä joutui luopumaan mm. Teijosta, sen yritystoiminnasta, kartanosta kirkkoineen ja hautausmaineen. Teijon kartanon ja siten myös kirkon uusi omistaja oli Finmekano Oy, keulahahmona M. J. Olavi Holmström. Jälkiviisautena – ja aivan oikein- on usein tuotu esille, että Teijo oli tässäkin kohden edelläkävijä: Taustalla olivat pankkien pääomavirrat, jolla yritysryhmittymä muine omistuksineen siirtyi uusiin käsiin. Niissä se ei kuitenkaan kauan pysynyt – alkoi omaisuuden tehopaloittelu.

Muutama vuosi edellisen jälkeen merenrantavyöhykkeen omistajaksi ilmaantui oululainen insinööri Reino Meriläinen, joka ryhtyi toimiin mittavan vapaa-ajankeskuksen rakentamiseksi Teijon ja Mathildedalin kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin maisemiin. Yritysrypäs sai nimekseen Meri-Teijo. Teijon kirkko ja siihen liittyvä hautausmaa erotettiin omiksi kiinteistöikseen.

Jännittävien välivaiheiden jälkeen rakentamattomien järvenrantojen rikastuttamasta tausta-alueesta muodostettiin 2500 hehtaarin suuruinen valtion retkeilyalue, jolla on ja tulee olemaan suuri merkitys paikallisille asukkaille ja alueen elinkeinoille. Kirkko sai kuitenkin olla kaiken aikaa vielä rauhassa. Sitä käytettiin seurakunnallisiin toimiin.

Kaikki oli kuitenkin muuttuvaista. Suomen kansa koki taloushistoriansa merkittävää murrosvaihetta. Siinä samassa kaaoksessa Teijon alueet kaikkinensa joutuivat vasaran alle. Olimme tulleet uuden ajan alkuun Teijon pienen, idyllisen kirkon historiassa. Vähitellen kirkosta tuli taidenäyttelyjen tyyssija, ja siellä järjestettiin erilaisia tapahtumia. Omaisuuden myyntipaineet kasvoivat 1990-luvulla Reino Meriläisen loppukaudella.

Hänen jälkeensä valtion omaisuudenhoitoyhtiö Arsenalin hallitessa aluetta Teijon kirkkoon alkoi kohdistua monien mielestä toistuvasti häpeällistä ja loukkaavaa julkisuutta. Lehdistö julkaisi näyttäviä artikkeleita, joissa yksityisessä omistuksessa olevaa kirkkoa kaavailtiin milloin loma-asunnoksi, milloin muslimien moskeijaksi, punttisaliksi, pubiksi, yökerhoksi jne. Lakihan ei kirkkoa suojellut. Kylällä alkoi ”mitta täyttyä”.

Teijon Alueen Kyläyhdistys päätti lähestyä asiassa Perniön seurakuntaa. 5.10.1997 päivätyn avoimen kirjeen otsikkona oli Teijon kirkko ja hautausmaa – Elämämme perustana raha vai henkiset arvot? Seuraavassa ote julkilausumasta: ”Me Teijon Alueen Kyläyhdistyksessä olemme seuranneet jo pitkään erittäin huolestuneina Teijon kirkon ja hautausmaan juridiseen omistukseen ja niiden käyttötarkoitukseen liittyviä huhuja. Tiedämme, että nykyinen ”omistaja” haluaa myydä ko. kohteet. Yksimielisen kyläyhdistyksen hallituksen päätöksen pohjalta näemme ainoana oikeana vaihtoehtona Teijon kirkon ja hautausmaan siirtymisen Perniön seurakunnan hallintaan. Lujana perusteena tälle näkemyksellemme on kuluneen vuosikymmenen kokemukset yksityisestä omistuksesta tässä tapauksessa. Päätöksemme tukeutuu myös vakavasti huolestuneiden omaisten yhteydenottoihin. Yhteisen näkemyksemme mukaan Teijon kirkko ja hautausmaa ovat osa Perniön seurakuntaa.”

Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Monimuotoisten vaiheitten jälkeen Teijon kirkko ja siihen kuuluva hautausmaa huudettiin pakkohuutokaupassa Teijon kirkkoyhdistys ry:lle. Oli tulossa kolmannen kerran kirkon historiassa sen uudelleen siunaamisen aika.