Hautausmaa

Hautausmaat nähdään poisnukkuneiden ja elossa olevien kohtauspaikkana, jossa haudalla käyvä surun ja kaipauksen ohella joutuu kohtaamaan ajatuksen omasta kuolemastaan. Hautausmaa voidaan kokea jakamattomana, yhteisenä ja hengellisenä symbolinamme. Teijon hautausmaa on Pyhä paikka.

Hautausmaa lepää pienen kävelymatkan päässä Halikonlahteen laskevassa, metsäisessä länsirinteessä. Vuosisatoja vanha tammi johdattaa katseemme ja askeleemme harmaan luonnonkiviaidan suojaamalle vainajien viimeiselle leposijalle. Juhlapyhinä hautatarha on sykähdyttävä näky: sadoilla ja taas sadoilla kynttilöillä kunnioitetaan vainajien muistoa. Hautausmaa hehkuu lämmintä valoa.

Muistomerkkien alla nukkuvat ikiuntaan kartanon väen lisäksi sadat Teijon ruukin entiset työläiset perheenjäsenineen ja jälkeläisineen. Pääosin hautamuistomerkit ovat huolitellussa kunnossa. Vainajien omaiset ovat huolehtineet omaehtoisesti esi-isiensä ja -äitiensä muistosta. Vanhimmat, puiset hautamerkit ovat lahonneet aikoja sitten ja myöhemmätkin, Teijon ja Mathildedalin ruukeissa valetut koristeelliset rautaristit ovat osittain ruostuneet, monet katkenneet ja kaatuneet. Heitteille jääneet vanhat rautaristit on koottu sisäänkäynnin tuntumaan pieneen ristikenttään kertomaan hautausmaan historiasta.

Varvinrannan hautausmaan suunnittelun lähtökohdat ovat kristillisessä hautauskulttuurissa ja kuolemaan liittyvän tapakulttuurin hitaassa muutoksessa, jossa hautaustapojen moninaisuus - tuhkaus lisääntyy. Päätavoitteena on hautausmaan säilyminen merkittävänä osana Teijon kulttuuriympäristöä, sen varovainen täydennysrakentaminen osoittamalla perinteisen arkkuhautausmaan rinnalle uusia alueita vaihtoehtoisille hautausmuodoille.