TEIJON VARVINRANNAN HAUTAUSMAA 2004
HANNU PAUNILA
JOHDANTO
Teijon tehtaan seurakunta perustettiin virallisesti vuonna 1687, josta alkaen seurakunnalla oli oma pappi. Jumalanpalvelukset pidettiin asuinrakennuksen sitä varten järjestetyssä salissa. Kello oli sijoitettu erilliseen kellotapuliin (8, s. 225). Vuonna 1770 valmistuneen Teijon nykyisen päärakennuksen, kartanon yläkertaan oli varattu tila kirkkosalille. Seurakunta lakkautettiin ja liitettiin osaksi Perniötä vuonna 1869 (4, s. 357).
Tarinan mukaan, koska ruukinpatruuna Robert Bremerin ennustamaa vedenpaisumusta ei tullutkaan, hän rakennutti kiitokseksi seurakunnalle oman kirkon vuonna 1829 - oman ajanlaskunsa mukaan Jumalan ensimmäisenä hallitusvuotena (1. s. 236). Bremerin itsensä suunnittelema, kiinalaista pagodia jäljittelevä, hiippakunnan ja Suomen pienin kivikirkko – pituus 20 kyynärää, leveys 14 knr., korkeus ylimpään huippuun 40 knr. - sijoitettiin patolammen päätteeseen, kyläkuvaa hallitsevalle kumpareelle kartanon läheisyyteen (ks. kirkko).
Kirkkorakennuksen kattorakenteet syttyivät palamaan vuoden 1972 maaliskuussa. Harvinainen 7-tasoinen katto puurakenteineen tuhoutui, kellotorni romahti maahan, maasepän 1700-luvulla valmistama kello putosi välilaipiolle (ks. kirkko). Varsinainen kirkkosali lehtereineen, penkkeineen ja muine irtaimistoineen saatiin kuitenkin varjelluksi tulipalolta. Korjaustöihin ryhdyttiin välittömästi vanhojen valokuvien opastamina (4, s. 358). Arkkipiispa Simojoki vihki kirkon uudelleen käyttöön 30.6.1973.
Hautausmaa oli järjestetty jo 1700-luvun keskivaiheilla kartanoalueen länsipuolelle meren rantaan. Siellä sijaitsee hautakappeli, jossa Robert Bremer lepää. Ympärillä on muita Bremer-suvun ja eteläosassa nykyistenkin teijolaisten esivanhempien hautoja yhteensä lukien noin 260, joiden kunnosta omaiset ovat pitäneet pääosin hyvää huolta. Juhlapyhinä hautatarha on sykähdyttävä näky: sadoilla ja taas sadoilla kynttilöillä kunnioitetaan vainajien muistoa. Hautausmaa hehkuu lämmintä valoa.
Konkurssihuutokauppa 11.1.1999! Teijon kirkon ja hautausmaan huutokauppa suoritetaan nostohuudoin, kauppahinta on maksettava käteisenä huutokauppatilaisuudessa. Televisio-ohjelmassa ilakoitiin: valtion omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal huutokauppaa hautausmaata golfkentäksi – hiekkaesteetkin ovat jo valmiina. Historiallista kirkkomiljöötä, hautausmaata ja vainajia kaupiteltiin eniten tarjoavalle. Tällaiseksiko arvomaailmamme on muuttunut?
Lehdistö oli julkaissut edeltävinä vuosina näyttäviä artikkeleita, joissa kirkkoa kaavailtiin milloin loma-asunnoksi, milloin muslimien moskeijaksi, punttisaliksi, pubiksi, yökerhoksi. Laki ei suojellut yksityisomistuksessa olevaa kirkkoa. Seurasimme erittäin huolestuneina juridiseen omistukseen ja käyttötarkoituksiin liittyviä huhuja. Miten käy omaisten leposijan? (ks. lehtileike -PSL 9.10.1997)
Päätimme toimia. Arsenalille tehtiin kirkosta maapohjineen ja hautausmaasta 7000 mk:n ostotarjous perustettavan Teijon Kirkkoyhdistyksen lukuun. Yhdistyksen perustajajäseniksi lupautuivat Teijon Alueen Kyläyhdistys ry., Perniön kotiseutuyhdistys ry., Norino Oy, Sukuseura Bremer ry., Perniön kunta ja Perniön Seurakunta. Arsenal hyväksyikin tarjouksen nopeasti ja kauppakirja allekirjoitettiin joulun alla 1997. Ympäristöministeriö vahvisti 30.9.1999 yhdistyksemme lausunnossaan tukeman suojelupäätöksen, jossa todetaan: Kirkkoa ja viljamakasiinia ympäristöineen pidetään rakennussuojelulain tarkoittamana kansallisen kulttuuriperinnön säilyttämiseksi suojeltavana kohteena. Hautausmaan osalta ministeriö toteaa: Ympäristön kulttuurihistorialliset ja maisemalliset arvot voidaan ottaa huomioon rakennuskaavassa. Näytti siltä, että voisimme jättää taaksemme monien eettistä vakaumusta ja arvomaailmaa loukkaavat uhat.
Pettymykseksemme Salon käräjäoikeus kumosi tämän Teijon kirkosta ja hautausmaasta tehdyn kaupan. Käräjäoikeus katsoi, että konkurssipesän tulee pyrkiä myymään omaisuus mahdollisimman korkealla hinnalla ja että – tässä tapauksessa siis valtion - yhteiskunnallista vastuuta ei päätöstä tehtäessä voi ottaa huomioon. Näin käräjäoikeus sivuutti lainsäädännön keskeisimmän periaatteen: mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan.
Jatkoimme kirkon kunnostustöitä siitäkin huolimatta, että Arsenal esitteli kirkkoa uusille ostajaehdokkaille. Emme luovuttaneet. Arsenal oli luvannut pitää yhdistyksen tietoisena tapahtumien kulusta. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan vuoden 1998 viimeisenä päivänä vastaanotimme asianajotoimistolta kirjeen, jonka otsikko oli painettu lihavalla: Teijon Kirkko ja Teijon Hautausmaa tilojen konkurssihuutokauppa. Aika pysähtyi Teijolla.
Vuosi aikaisemmin perustetulle kirkkoyhdistykselle jäi yksitoista vuorokautta aikaa valmistautua huutokauppaan, vain viisi oli arkipäiviä. Näin yhdistykselle ei annettu mahdollisuutta toimia päätösvaltaisesti. Oli selvää, että pieninkin juridinen virhe johtaisi valituskierteeseen, josta meillä oli jo riittävästi kokemusta. Leipätyö jäi sivuun, käynnistimme kuumeisen valmistelun yksityiseltä pohjalta ja päätimme lähteä taistelemaan tosissamme kirkon ja hautausmaan puolesta. Alustavassa neuvottelussa Teijon Ruukinkartano Oy ilmoitti tulevansa huutamaan kirkkoa pelkästään omaan lukuunsa x mk:aan saakka.
Meklari kopautti nuijalla pöytää ja avasi tilaisuuden toteamalla: ”Tunnelma on harras, mutta uskon että selviämme ilman hengellistä apua.” Kaupan pohjahinnaksi ilmoitettiin 70 000 mk. Tein ensimmäisen huudon perustettavan uuden Teijon Kirkkoyhdistyksen lukuun - päävastahuutajana toimi Ruukinkartano Oy. Viisitoista minuuttia kihelmöivää jännitystä, neljäkymmentä nostohuutoa viiden tuhannen markan välein – 275 000 mk:aa ensimmäinen, toinen ja … kolmas kerta - meklarin nuija löi pöytään. Teijon Kirkko ja Hautausmaa myyty perustettavan yhdistyksen lukuun. Luja tahto palkittiin, saavutimme päämäärämme. Tunsimme sisällämme, että sekä useat läsnäolijat että julkinen sana olivat henkisenä tukenamme. Sanomalehdistö, radio ja televisio nostivat huutokaupan valtakunnan päivän ykkösaiheeksi.
Mistä rahat? Huolestuneet henkilöt ottivat meihin yhteyttä ennen huutokauppaa ja heti sen jälkeen. Monet lupasivat tukeaan. Näin tapahtuikin. Vuorineuvos Erik Serlachiuksen säätiö lahjoitti kirkon hankkimis- ja kunnostuskustannusten peittämiseksi 150 000 mk:n apurahan. Saimme mieltä lämmittävän ja ratkaisevan tärkeän tuen, jonka kannustamana ryhdyimme viemään hankettamme innolla eteenpäin. Merkittäviä taloudellisia tukijoita ilmaantui lisää: mm. Seppo Parhankankaan suku, Henrica Bargum, Esko Kahri, Jalmari Kahri sekä Teijon Alueen Kyläyhdistys. Kertyneillä varoilla maksoimme pääomavelkamme. Arvailut kirkon ja hautausmaan kohtalosta voitiin lopettaa. Vietimme ensimmäistä yhteistä kiitosjuhlaa Teijon kirkossa 31.10.1999. Pyhät arvot eivät ole enää kaupan.
Hyvät uutiset jatkuivat. Museovirasto myönsi hakemamme entistämisavustuksen, jonka turvin aloitimme kirkkorakennuksen ulkoiset kunnostustyöt. Kirkko keskellä kylää alkoi hohtaa ympäristöönsä kuin uudesti syntyneenä. Työ palkitsi tekijänsä.
Tukijoukkomme ovat lisääntyneet. Museovirasto on jatkanut avustuksiaan, joiden tuella kirkkoa ja sen esineistöä on kunnostettu edelleen. Makasiinirakennuksen ulkopinnat on entisöity ja kirkonmäen kellarit suojattu uusilla kattorakenteilla. Paikallinen metalliyritys – Marine-Alutech valmisti omana talkoosuorituksenaan lahonneen puumallin mukaiset alumiinirakenteiset, säätä kestävät kattoristit. Teijon juhannusjuhlatoimikunta lahjoitti rahat alttarikaiteen verhoiluun, jonka toteutuksesta vastasi Halikon käsi- ja taideteollisuusoppilaitos. Osana Perniön Pro Uskontoperinne-hanketta Teijon kirkon esineistö luetteloitiin asiantuntijavoimin. Perniön uskonnollisuuden ilmentymisen opetusaineisto, selvitys uskontoperinteeseen pohjautuvasta matkailusta sekä esite ovat tämän hankkeen aikaansaannoksia.
Kolmen vuoden uurastuksen tuloksena kirkonmäki ympäristöineen raivattiin ja siivottiin, koko rakennuskanta kunnostettiin. Samalla kun myös esineistöstä on huolehdittu, ne ovat saaneet asiantuntijoiden laatimat hoito- ja ylläpitosuositukset jatkotoimenpiteiksi(ks. toimintaa). Tältä pohjalta on hyvä ponnistaa eteenpäin.
Varsinaista kiitosjuhlaa vietimme 15.8.2001 auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta. Piispa Ilkka Kantola ja kirkkoherra Antero Eskolin toimittivat kiitosjumalanpalveluksen. Yhteiset ponnistelumme poistivat pinnalliset kaupallisuuden uhat. Kirkkomme oli lainsuojaton. Uskomme, että piispa Kantolan siunaama kirkko voi säilyä kirkollisena hiljentymisen paikkana ja näkyvänä kruununa keskellä kylää.
Suurimman haasteen kohtaamme lähitulevaisuudessa hautausmaalla. Omaiset ovat huolehtineet hautamuistomerkeistä, mutta kuinka kauan ylläpito jatkuu? Ladotut kiviaidat ovat osittain raukeamassa, portinpylväät on kunnostettava, hautakappelista on huolehdittava, heitteille jääneet vanhat hautaristit on sijoitettava uudelleen, ympäristön kasvillisuus vaatii jatkuvaa hoitoa. Pyynnöstä kirkkoyhdistys on antanut vuosittain muutamia lupia tuhkauurnien hautaamiseen oleviin arkkuhautapaikkoihin.
Varsinaisen työselostuksen ohella tässä selostuksessa käsitellään suhteellisen yksityiskohtaisesti ajankohtaista, merkittävää paikallishistoriaa muokkaavaa kaavoitusprosessia, jossa aikaansaatiin juridinen, maankäytöllinen perusta hautausmaalle. Tässä luodaan lisäksi katsaus kirkon ja hautausmaan omistamiseen liittyvistä kuluneiden lähivuosien tapahtumista.
Suunnittelun lähtökohdat ovat kristillisessä hautauskulttuurissa ja kuolemaan liittyvän tapakulttuurin hitaassa muutoksessa, jossa hautaustapojen moninaisuus – tuhkaus lisääntyy. Suunnittelun päätavoitteena on hautausmaan säilyminen merkittävänä osana Teijon kulttuuriympäristöä, sen varovainen täydennysrakentaminen osoittamalla perinteisen arkkuhautausmaan rinnalle uusia alueita vaihtoehtoisille hautausmuodoille. Hautausmaata ei voida museoida taloudellistenkin edellytysten puuttuessa. Säilyttäminen, jatkuvan käytön hienovarainen toteuttaminen on vaativa tehtävä. Suunnitelma ja sen selostus perustuvat kaksikymmenvuotiseen paikallistuntemukseen. Tässä esityksessä ei tarkastella vaihtoehtoisia toteutusmalleja.
Kiitän lämpimästi Suomen kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahastoa sen Viivi ja Niilo Kallion rahastosta myöntämästä huomattavasta apurahasta, jonka turvin laadin tämän selostuksen perusselvityksineen ja suunnitelmineen. Kiitän myös professori Maija Rautamäkeä osallistumisesta ja asiantuntemuksesta selvityksiä ja suunnitelmia laadittaessa.
Kirkko ja hautausmaa symboloivat elämän alkua ja loppua, iloa ja murhetta – ihmisyyden merkittävimpiä hetkiä ja tunteita. Arvottakaamme tekemisemme tämä syvällä mielessämme.
Teijolla 15.8.2001 / 30.8.2004
Hannu Paunila
SISÄLLYSLUETTELO
JOHDANTO
1. HISTORIAA JA LÄHTÖKOHTIA
1.1 HISTORIAA LÄHDEDAINEISTON POHJALTA
1.2 YKSITYISOMISTUKSESSA OLEVA KIRKKO EI OLE KIRKKOLAIN SUOJELEMA
1.3 KIRJELMÄ PERNIÖN SEURAKUNNALLE
1.4 ENSIMMÄINEN YHTEISÖKAUPPA
1.5 KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS
1.6 EPÄVARMUUDEN JA HÄMMENNYKSEN AIKA
1.7 KIRKKO JA HAUTAUSMAA HUUTOKAUPATAAN
1.8 KIRKKOHALLITUS JA PERNIÖN SEURAKUNTA
1.9 LAHJOITUKSIA, AVUSTUS JA JATKUVIA TALKOITA
1.10 YHDISTYKSEN PERUSTAMINEN UUDELLEEN
2. YHDYSKUNTASUUNNITTELU
2.1 YHDYSKUNTASUUNNITTELUTILANNE 2000-LUVUN VAIHTEESSA
2.2 TEIJON RUUKINALUEEN KULTTUURIHISTORIALLISESTA ARVOSTA
2.3 KAAVOITUSMENETTELYSTÄ
2.4 LUONNOKSESTA KUNNANHALLITUKSEN KAAVAEHDOTUKSEKSI
2.5 VIRANOMAISLAUSUNNOISTA JA NIIDEN VAIKUTUKSESTA KAAVAEHDOTUKSEEN
2.6 HAUTAUSMAA ASEMAKAAVASSA
2.7 ASEMAKAAVAEHDOTUKSEN KAAVAMERKINNÖISTÄ JA MÄÄRÄYKSISTÄ
2.8 KIRKKOYHDISTYKSEN VAATIMUKSET
2.9 KAAVAEHDOTUKSEN TARKISTAMINEN HAUTAUSMAAN OSALTA
2.10 HYVÄKSYTTY ASEMAKAAVA
3. KÄSITTEET
4. LÄHTÖAINEISTO, SELVITYKSET JA SUUNNITTELUTAVOITTEET
4.1 POHJAKARTTA
4.2 SELVITYSMENETELMÄT
4.3 MAISEMARAKENNE JA -KUVA - johtopäätökset
4.4 KALLIO- JA MAAPERÄ - johtopäätökset
4.5 VESI JA ILMASTO - johtopäätökset
4.6 KASVILLISUUS - johtopäätökset
4.7 RAKENTEET JA HAUTAMERKIT - johtopäätökset
4.8 LIIKENNE JA VARUSTUS - johtopäätökset
4.9 TAVOITTEET
5. HAUTAUSMAAKAAVA JA KÄYTTÖSUUNNITELMA
6. HALLINTO, HAUTAUSMAAOHJESÄÄNTÖ JA TALOUS
7. LÄHDELUETTELO, LIITTEET JA OHEISAINEISTO
1. HISTORIAA JA LÄHTÖKOHTIA
1.1 HISTORIAA LÄHDEAINEISTON POHJALTA
Teijon Varvinrannan hautausmaata koskevat kirjalliset maininnat ja viitteet ovat vähäisiä ja varsin yleispiirteisiä. Pääasialliset tiedot on koottu julkaisuun Suomen Kirkot: Hautausmaata ympäröi harmaakivistä epäsäännöllisesti ladottu, v. 1844 uusittu aita, jonka lounaisosassa on kaksi porttiaukkoa; niitä kehystävät tukevat tiiliset, rapatut ja keltaisiksi maalatut pilarit, joissa on peltiset pyramidikatot. Hautausmaa on ollut käytössä n. 1700-luvun keskimailta lähtien (vielä v. 1908 olivat käytössä vanhat ruumiinkantoliinat, joihin oli kirjoitettu vuosiluku 1753). Aluetta on laajennettu jaksottaisesti pohjoiseen.
Koillisosassa on nähtävästi Hans Henrik Kijkin 1790-luvulla rakennuttama hautakappeli. Perniön kirkon arkistopöytäkirjassa vuodelta 1794 on maininta Teijon hautausmaan muurihaudasta. Hautakappeli on yksinkertainen, uusklassinen rapattu tiilirakennus, jossa on satulakatto. Seinät on maalattu keltaisiksi, yksityiskohdat valkoiseksi. Mustan peltioven yläpuolella päätykolmioon upotettuna on mustalla pohjalla kirjoitus: ”Här hwilar Brukspatronen Robert Bremer Född. 1777 Död. 1844. Kappelin ympärillä on Bremer-suvun haudat (9, s. 82 - 83).
Huomattavasti tarkemmin aihetta käsitellään Leena Rossin v. 2003 toimittamassa Ihmisiä ja elämää Kirjakkalan, Mathildedalin ja Teijon vanhoissa ruukkikylissä kuvataan varsin yksityiskohtaisesti ja kattavasti Teijon kirkon ja hautausmaan historiaa: Teijon ruukinseurakunnan kirkkotilojen ja hautausmaan vaiheita 1600-luvun lopulta nykypäivään asti. Teos on Turun yliopiston kulttuurihistorian opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden yhteistyön tulos. Leena Rossi ja Erja Suomisen ovat kirjoittaneet Teijon kirkon vuosisataisista vaiheista otsikolla Kartanon salista kyläläisten aarteeksi. Historia on saatettu helposti lähestyttäväksi, runsaasti yksityiskohtia sisältäväksi julkaisuksi.
Seuraavassa on suoria otteita Leena Rossin julkaisusta (4, s. 112-156): ”Ennen Teijon ruukkiseurakunnan perustamista ja vielä sen jälkeenkin Teijon ja Kirjakkalan kylien asukkaat saattoivat valita useista kirkoista, missä he kävivät jumalanpalveluksissa ja mihin he vainajansa hautasivat. Teijo kuului sekä hallinnollisesti että kirkollisesti Perniöön, mutta Kirjakkala hallinnollisesti Perniöön ja kirkollisesti Uskelaan, salon kappeliseurakuntaan. Perniön kirkko sijaitsi kylistä yli kymmenen kilometrin päässä metsätaipaleiden ja kärryteiden takana.
Koska ruukit sijaitsivat yleensä kaukana pitäjän kirkosta, velvoitettiin ruukinpatruunat rakentamaan kirkko tai tarjoamaan ainakin kirkkohuone työntekijöidensä hartaudenharjoitusta varten. Vuonna 1759 tuomiokapituli päätti, että Teijo kuuluu Perniöön. Kansakoululaitoksen perustaminen vaikutti ratkaisevasti myös Teijolla: seurakunta ja ruukinsaarnaajan virka lakkautettiin vuonna 1869.
Kun Teijolla ei ruukinseurakunnan alkuaikoina ollut erillistä kirkkorakennusta, ei siellä ollut myöskään kirkkomaata, johon vainajia olisi voitu haudata. Mutta jo 1700-luvun puolivälistä lähtien siellä lienee ollut kalmisto päätellen siitä, että vielä vuonna 1908 seurakunnassa käytettyihin ruumiinkantoliinoihin oli kirjoitettu vuosiluku 1753. Monia muitakin esineitä on tarvittu vainajien hautaan saattamiseen. Kirkossa toimitettavaa ruumiinsiunausta varten on mustaksi maalattu puinen nelikulmainen ja tasapohjainen siunaushiekka-astia, jonka sivut kapenevat alaspäin. Se on mahdollisesti peräisin 1800-luvulta kuten puuvartinen rautainen siunaushiekkalapiokin, jota on käytetty myös ruumista haudan äärellä siunattaessa. Vainajan arkku on 1960-luvulta lähtien kuljetettu haudalle Rakel Wihurin lahjoittamilla, Tunturipyörä Oy:n valmistamilla kolmipyöräisillä ruumisvaunuilla. Haudankaivaja on tietenkin tarvinnut myös työkaluja, ja lapioita on kirkon varastossa useita.
Teijon oma hautausmaa perustettiin muutaman sadan metrin päähän kartanosta länteen meren äärelle Varvinrantaan. Koska vihitty hautausmaa oli aidattava ja sisääntuloa varten oli rakennettava portit, Teijonkin kalmisto ympäröitiin harmaakiviaidalla, joka uusittiin vuonna 1844. Aluetta laajennettiin myöhemmin useita kertoja, ainakin vuosina 1849 ja 1868. hautausmaan lounaismuurissa on kaksi porttiaukkoa, joita kehystävät tiilestä muuratut, rapatut ja keltaisiksi maalatut pilarit peltisine pyramidikattoineen.
Kalmistossa on useita näyttäviä muistomerkkejä, jotka on pystytetty Teijon kartanon väelle. Niistä silmiinpistävin monumentti seisoo suoraan toisen portin kohdalla hautausmaan koillisosassa. Se on tyyliltään uusklassinen tiilestä muurattu ja katettu hautakappeli, jonka seinät on rapattu sileiksi ja maalattu keltaisiksi sekä niukat koristeet valkoisiksi. Kappelin rakennutti todennäköisesti 1790-luvulla Hans Henrik Kijk, joka tuolloin omisti kartanon yhdessä sisarensa Anna Charlotan ja tämän puolison Joseph Bremerin kanssa.
Ruukinpatruuna Joseph Bremerin maalliset jäännökset kätkettiin Teijon hautakappelin lähelle vuonna 1814 muurihautaan nostorenkailla varustetun hautakiven alle yhdeksän lapsen, 23 lapsenlapsen ja alamaisten suremana. Josephin pojista haudattiin kappelin ympärille ainakin Carl Otto (1776-1828), joka omisti kaksi ratsutilaa Talonpojan Teijolta, sekä August, Sapalahden kartanon isäntä, ja hänen puolisonsa Carolina Wilhelmina Baër (k. 1827). Carolinan haudalla on valurautainen patsas, jonka teksti kuuluu: Tässä lepää Ent. kuninkaall. Turun Läänin rykmentin luutnantin, August Bremerin, joka kantaa Ruotsin Kuninkaall. miekkaritarikunnan kultamitalia urheudesta sotakentällä, hellästi rakastama puoliso Carolina Wilhelmina Bremer, o.s. Baër. Syntynyt 12:ntena heinäkuuta 1795. Kuollut 2:na joulukuuta 1827. Rauha hänen tomulleen! Hänen varhaista poismenoaan puolison ja lasten luota kaivataan ja itketään niin kauan kuin heidän sydämensä sykkivät.
Teijon kirkon rakennuttajan, Robert Bremerin, ruumis kannettiin kiviseen hautakappeliin vuonna 1844 ja myös hänen vuonna 1855 kuollut puolisonsa Birgitta Catharina Hellberg sai sieltä viimeisen leposijansa. Bremerin muumioituneet jäännökset ovat tallella tänäkin päivänä.
Toukokuussa 1863 kuolleen Kirjakkalan patruunan, Joris Eggert Bremerin, haudan merkiksi omaiset pystyttivät rautauurnan. Ruukinpatruuna Victor Zebor Bremerin ensimmäinen puoliso Agnes Charlotta Bassi kuoli vuonna 1849 ja hänet, kuten Bremerin lapset Mathilda ja Wladimirkin, haudattiin Teijolle erityiseen aitaukseen Bremerin kappelin lähelle.
Kartanon väen lisäksi Teijon hautausmaan mullassa nukkuvat ikiuntaan sadat Teijon ruukin entiset työläiset perheenjäsenineen sekä heidän jälkeläisensä monenlaisten muistomerkkien alla. Vanhimmat, puiset hautamerkit ovat aikoja sitten lahonneet ja myöhemmätkin, Teijon ja Mathildan ruukissa valetut koristeelliset rautaristit ovat osittain ruostuneet ja monet katkenneet tai kaatuneet. Kun kaikilla vainajilla ei enää ole ollut omaisia hautoja hoitamassa, on vanhoja hautaristejä koottu hautausmaalle kahteen eri ryhmään.
Teijon hautausmaan länsikulmalla seisoo yksinäinen, neljän kukan ja kolmen tähden koristama valurautaristi, jonka niukka teksti toteaa: Tässä lepää Kirjakkalan myllärin emäntä Josefa Ljungell (1812-1893). Alkuperäiseltä paikaltaan siirrettyjen hautaristien toisessa rykelmässä samankaltainen risti kertoo puolestaan: Tässä lepää Kirjakkalan mylläri Johan Adolf Ljungell (1812-1902). Myllärin risti on saattanut seistä alkujaan ensimmäisen puolison ristin vieressä tai siellä, mihin toinen puolisokin on myöhemmin haudattu. hautausmaan yläosassa on samalla haudalla kaksi pienehköä, 30 x 40 sentin suuruista kivilaattaa, joita kumpaakin koristaa pelkkä hopeinen risti ja yksinkertainen teksti: Soininen Tuomo Arvi (1.6.1946-4.11.1952) ja Järvinen Olavi Jorma (31.1.1946-4.11.1952). Nimet eivät kerro, onko kyse sukulaispojista, mutta sama kuolinpäivä osoittaa, että heidän kohtalonsa ovat liittyneet toisiinsa. Hautausmaainventointiin liitetty pieni selitys paljastaa poikien hukkuneen Kirjakkalan Hamarijärven jäällä.”
1.2 YKSITYISOMISTUKSESSA OLEVA KIRKKO EI OLE KIRKKOLAIN SUOJELEMA
Bremereiden jälkeen Teijon omistajat vaihtuivat muutaman vuosikymmenen välein. 1930-luvulla eräänä tehtaan osakkeenomistajana oli mm. marsalkka Mannerheim.
Merenkulkuneuvos Antti Wihuri osti Teijon 3500 hehtaarin maa-alueineen vuonna 1956. Alkoi ripeä rakentamisen ja tehtaiden tuotantosuuntien muutosten kausi. Ensimmäiset kymmenkunta vuotta olivat Teijon kukoistusaikaa. Kulttuurielämällä oli oma huipennuksensa. Rakel Wihurin johtamat Teijon kesäjuhlat olivat vuotuinen merkkitapahtuma, jonne kerääntyi parhaimmillaan tuhatmäärin yleisöä läheltä ja kaukaa. Kesäjuhlassa esitettiin kavalkadia ”Teijo vuosisatojen saatossa”, jonka loppukohtauksessa esiintyi pieni paljasjalkainen ”Antti Wihuri” maitohinkki kädessään. Kartanon suuntaan kallistuva kirkonmäen rinne toimi oivallisena katsomona.
Aavistuksen tulevasta antoi kirkon palo vuonna 1972. Salia oli lämmitetty keskellä talvea Karoliina Aarnio-Wihurin ristiäisiä varten. Tulipalo syttyi juhlan jälkeen, kellotorni kaatui, kirkon yläosan puurakenteet tuhoutuivat. Vakuutusrahoilla kirkkorakennus palautettiin kuitenkin mahdollisimman alkuperäiseen asuun jo seuraavana vuonna.
Wihurien aika Teijon kavalkadissa päättyi 1979. Omaisuuden tehopaloittelun aloitti rahoittajan toimeksiannosta ensin varatuomari Olavi Holmström. Muutama vuosi hänen jälkeensä merenrantavyöhykkeen omistajaksi ilmaantui insinööri Reino Meriläinen, joka ryhtyi toimiin mittavan vapaa-ajankeskuksen rakentamiseksi Teijon ja Mathildedalin kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin maisemiin. Yritysrypäs sai nimekseen Meri-Teijo. Teijon Kirkko ja Teijon Hautausmaa erotettiin omiksi kiinteistöikseen.
Omaisuuden myyntipaineet jatkuivat. 1990-luvulla Meriläisen loppukaudella ja hänen jälkeensä valtion omaisuudenhoitoyhtiö Arsenalin hallitessa aluetta Teijon kirkkoon alkoi kohdistua toistuvasti monien mielestä häpeällistä ja loukkaavaa julkisuutta. Lehdistö julkaisi näyttäviä artikkeleita, joissa yksityisessä omistuksessa olevaa kirkkoa kaavailtiin milloin loma-asunnoksi, milloin muslimien moskeijaksi, punttisaliksi, pubiksi, yökerhoksi jne. Lakihan ei kirkkoa suojellut. Kylällä alkoi ”mitta täyttyä”.
1.3 KIRJELMÄ PERNIÖN SEURAKUNNALLE
Teijon Alueen Kyläyhdistys päätti lähestyä asiassa Perniön seurakuntaa. 5.10.1997 päivätyn, Hannu Paunilan laatiman avoimen kirjeen otsikkona oli Teijon kirkko ja hautausmaa - Elämämme perustana raha vai henkiset arvot? Seuraavassa ote julkilausumasta:
”Teijon hautausmaa voidaan kokea jakamattomana, yhteisenä ja hengellisenä symbolina. Pyhäinpäivä lähestyy. Epäileville Tuomaille se on oikea hetki tutustua satojen ja tuhansien kynttilälyhtyjen valaisemaan tarhaan. Valo kertoo siitä voimasta, joka on ajatustemme takana.
Me Teijon alueen kyläyhdistyksessä olemme seuranneet jo pitkään erittäin huolestuneina Teijon kirkon ja hautausmaan juridiseen omistukseen ja niiden käyttötarkoitukseen liittyviä huhuja. Tiedämme, että nykyinen “omistaja“ haluaa myydä ko. kohteet. Yksimielisen kylätoimikunnan päätöksen pohjalta näemme ainoana oikeana vaihtoehtona Teijon kirkon ja hautausmaan siirtymisen Perniön seurakunnan hallintaan. Lujana perusteena tälle näkemyksellemme on kuluneen vuosikymmenen kokemukset yksityisestä omistuksesta tässä tapauksessa. Päätöksemme tukeutuu myös vakavasti huolestuneiden omaisten yhteydenottoihin. Yhteisen näkemyksemme mukaan Teijon kirkko ja hautausmaa ovat osa Perniön seurakuntaa.
Maallisessa elämässä omaisuuden ylläpitämiseen tarvitaan taloudellisia voimavaroja. Mietimme kylätoimikunnassa keinoja, jotka voisivat pieninä puroina auttaa tässä arkipäivän työnteossa. Kyläyhteisönä olemme valmiit niin rakennetun kuin luonnonympäristönkin kunnostus- ja ylläpitotalkoisiin. Tähän meillä on muodostunut hyvät perinteet viimeisten vuosien saatossa. Olemme myös keskustelleet taloudellisesta osallistumisesta yli normaalin, siihenkin näyttäisi olevan valmiuksia esim. perustamalla Teijon kirkon ja hautausmaan kannatusyhdistys. Menopuolella käyttökustannuksia voidaan pienentää kirkon lämmitystä säätämällä. Kytkeytymällä matkailuorganisaatioihin ja paikallisiin palveluyrittäjiin voidaan varmuudella saavuttaa vuosittain tuhansien kävijöiden virta, jonka tuomilla “kolehtimaksuilla“ olisi todellista taloudellista painoarvoa, jne.
Taloudellisesti olemme vauraampia kuin koskaan - olemmeko samalla menettämässä henkisen rikkautemme? Näinhän ei ole?”
1.4 ENSIMMÄINEN YHTEISÖKAUPPA
Omistusjärjestelyihin liittyvät tapahtumat lähtivätkin liikkeelle lähes välittömästi, mutta ei edellä kaavaillulla tavalla. Arsenalille tehtiin kirkosta maapohjineen ja hautausmaasta 7000 mk:n ostotarjous perustettavan Teijon Kirkkoyhdistyksen lukuun 21.10.1997. Yhdistyksen perustajajäseniksi lupautuivat Teijon Alueen Kyläyhdistys ry., Perniön kotiseutuyhdistys ry., Norino Oy, Sukuseura Bremer – Släktföreningen Bremer ry., Perniön kunta ja Perniön Seurakunta. Arsenal hyväksyi tarjouksen ja kauppakirja allekirjoitettiin joulun alla 19.12.1997. Näytti siltä, että voisimme jättää taaksemme arvailut kirkon omistuksesta ja käyttötavasta. Vallitsi joulurauha. Teijon kirkkoyhdistys perustettiin ensimmäisen kerran 26.1.1998.
Mutta ei kauan. Reino Meriläinen taustajoukkoineen esti kaupan hyväksymisen konkurssihallinnon velkojien kokouksessa. Hän vei kaupan oikeuteen ja vaati sitä kumottavaksi etujaan loukkaavana. Kauppa ei saavuttanut näin ollen lain voimaa. Tästä huolimatta 26.1.1998 ostajatahot päättivät perustaa Teijon Kirkkoyhdistys ry.-nimisen yhdistyksen. Yhteisö hyväksyi osaltaan kauppakirjan ja päätti ottaa siinä mainitut velvoitteet ja vastuut yhdistyksen hoidettavaksi. Toimintaperiaatteet sovittiin yleishyödyllisiksi. Tuntui siltä, että mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan.
1.5 KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS
Osana Meriläisen ja Arsenalin välistä laajempaa vihanpitoa Teijon kirkosta tuli konkurssikiistan nappula (Salon Seudun Sanomat 27.5.1998). 8.6.1998 antamassaan päätöksessä Salon käräjäoikeus kumosi Teijon kirkosta ja hautausmaasta tehdyn kaupan. Käräjäoikeus katsoi, että konkurssisäännöksessä oli selvä periaate siitä, että konkurssipesän tulee pyrkiä myymään pesälle kuuluva omaisuus mahdollisimman korkealla hinnalla. Pesä ei voi ilman kaikkien velkojien suostumusta poiketa periaatteesta. Konkurssipesän yhteiskunnallista vastuuta ei päätöstä tehtäessä voi ottaa huomioon, koska nimenomainen normi puuttuu. Nämä käräjäoikeuden perustelut jäivät testaamatta ylemmissä oikeusasteissa, sillä valitettavasti Arsenal ei katsonut tarpeelliseksi valittaa päätöksestä.
”Konkurssipesältä ostetun kirkon menetys ikävä takaisku teijolaisille”. Näin otsikoi Turun Sanomat 10.6.1998 pääkirjoituksensa ja jatkoi: ”Vajaan puoli vuotta omistajuudesta nauttineet teijolaiset ovat ehtineet tehdä paljon kirkon ja hautausmaan kunnostamiseksi. Kyläläisten osoittama aktiivinen ja yhteisvastuullinen talkootyö on ollut paras todiste siitä, että ostajat ovat olleet luottamuksen arvoisia. Tiukkaan juridiikkaan pitäytyvä oikeus harkitsi asian kuitenkin toisin. Nyt kirkon tulevaisuus on auki. Toivoa sopii, että asiaan löydetään vielä ratkaisu, joka turvaa kirkon ja kyläläisten edun.”
Aiemmin keväällä olimme antaneet puoltavan lausunnon kirkonmäkeä koskevassa suojeluasiassa. Museovirasto oli esittänyt 27.9.1996 Lounais-Suomen ympäristökeskukselle Perniössä sijaitsevan Teijon ruukinkartanon keskeisten rakennusten ja puiston suojelemista rakennussuojelulain mukaisesti. Ympäristökeskus päätti esityksen mukaisesti kohteen suojelusta 5.6.1998 – pari päivää aikaisemmin ennen käräjäoikeuden päätöstä.
1.6 EPÄVARMUUDEN JA HÄMMENNYKSEN AIKA
Sateinen ja kylmä kesä loppui, tuli syksy ja talvi lähestyi. Me kyläläiset jatkoimme kirkon kunnostustöitä siitäkin huolimatta, että Arsenal aloitti myyntitoimet uudelleen ja esitteli kirkkoa uusille ostajaehdokkaille. Emme luovuttaneet. Uskoimme asiaamme niin vakaasti, että teimme museovirastolle kirkonmäen rakennuskantaa koskevan 50000 mk:n entisöintiavustushakemuksen.
Arsenal oli luvannut pitää meidät tietoisina tapahtumien kulusta. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Vuoden 1998 viimeisenä päivänä saimme tuon kauniille paperille kirjoitetun lyhyen ilmoituksen: Teijon Kirkko ja Teijon Hautausmaa tilojen konkurssihuutokauppa. Vuosi aikaisemmin perustetulle kirkkoyhdistykselle annettiin yksitoista vuorokautta aikaa valmistautua huutokauppaan, vain viisi oli arkipäiviä. Rajattu aika merkitsi sitä, että yhdistyksellä ei ollut mitään mahdollisuutta toimia päätösvaltaisesti. Oli selvää, että pieninkin juridinen virhe johtaisi valituskierteeseen, josta meillä oli jo riittävästi kokemuksia. Leipätyö jäi sivuun, me teijolaiset käynnistimme kuumeisen valmistelun ja päätimme lähteä taistelemaan tosissamme kirkon ja hautausmaan puolesta. Tiedotusvälineissä esiinnyimme sammutetuin lyhdyin. Luja tahto palkittiin, saavutimme päämäärämme.
1.7 KIRKKO JA HAUTAUSMAA HUUTOKAUPATAAN
Vuoden 1998 viimeisenä päivänä vastaanotimme asianajotoimistolta kirjeen, jonka otsikko oli painettu lihavalla: Teijon Kirkko ja Teijon Hautausmaa tilojen konkurssihuutokauppa. Aika pysähtyi Teijolla, joulurauha hävisi hetkessä. Valtakunnan tiedotusvälineet painoivat sivuilleen satoja tuhansia kuulutuksia: Aika; maanantai 11.1.1999, kauppaehdot; huutokauppa suoritetaan nostohuudoin, kauppahinta on maksettava käteisenä huutokauppatilaisuudessa. Televisio-ohjelmassa ilakoitiin; valtion omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal huutokauppaa hautausmaata golfkentäksi – hiekkaesteetkin ovat jo valmiina.
Tällaiseksiko arvomaailmamme on muuttunut? Kaikki mitataan rahassa. Teijon Alueen Kyläyhdistys kutsuttiin pikaistuntoon. Kysyimme itseltämme; alistummeko rahan vallan edessä, vai yritämmekö tehdä voitavamme kirkon ja hautausmaan palauttamiseksi yhteisölliseen hallintaan? Teijon Ruukinkartano Oy ilmoitti toimivansa omaan lukuunsa. Huutokauppaan oli aikaa viisi arkipäivää. Oli selvää, että valtavan julkisuuskohun saattelemana kauppahinta kohoaisi todennäköisesti kuusinumeroiseksi. Tunnetila kirkon ja hautausmaan puolesta oli kuitenkin vahva, päätimme lähteä yksimielisesti mukaan huutokilpaan. Mutta mistä rahat?
Saavuimme Turun huutokauppatilaisuuteen vajaa puoli tuntia ennen määräaikaa. Asianajotoimiston laaja aula täyttyi nopeasti huutajista, toimittajista, mikrofoneista ja kameroista sekä kohun paikalle houkuttelemasta yleisöstä. Me teijolaiset raivasimme kyynärpäätaktiikkaakin hyväksi käyttäen väylän läpi tungoksen ja levittäydyimme pöydän toiselle sivustalle. Meklari kopautti pöytää ja avasi tilaisuuden toteamalla: Tunnelma on harras, mutta uskon että selviämme ilman hengellistä apua.
Kaupan pohjahinnaksi ilmoitettiin 70 000 mk. Ensimmäinen huuto tehtiin perustettavan uuden Teijon Kirkkoyhdistyksen lukuun. Viisitoista minuuttia kihelmöivää jännitystä, neljäkymmentä nostohuutoa viiden tuhannen markan välein – 275 000 mk:aa ensimmäinen, toinen ja … kolmas kerta - meklarin nuija löi pöytään. Teijon Kirkko ja Hautausmaa myyty perustettavan Teijon Kirkkoyhdistyksen lukuun.
Me ”voittaneet” onnittelimme toisiamme. Tunsimme sisällämme, että sekä useat läsnäolijoista että julkinen sana olivat olleet henkisenä tukenamme. Olimme oikealla asialla. Seuranneessa median puristuksessa tuntui melkein, kuin olisimme osallistuneet urheilukilpailuun. Tunne oli hyvin ristiriitainen. Mikrofoneja työnnettiin suun eteen ja kameravalot häikäisivät silmiä. Sekä sanomalehdistö että televisio nostivat huutokaupan valtakunnan ykkösaiheeksi palstoillaan ja kuvaruudussa.
1.8 KIRKKOHALLITUS JA PERNIÖN SEURAKUNTA
Konkurssihuutokauppailmoituksen jälkeen puhelin pirisi ahkerasti. Inarista, Turusta, Tampereelta, Helsingistä soitettiin, ihmiset olivat huolestuneita ja elivät kyläläisten puolesta. Kysyttiin; miksi kirkkohallitus ja Perniön seurakunta eivät tee mitään? Kirkkohallitus oli muodostanut kantansa asiassa ilmeisesti viitisen vuotta aiemmin. Turun Sanomissa (11.12.1994) uutisoitiin kokosivun artikkelissa: ”Kirkkohallitus meni vakavaksi kuultuaan Meri-Teijon myyntihankkeista. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyttiin siihen, ettei Teijon kirkolla kuitenkaan ole sellaista kokonaiskirkollista käyttöä, että se voitaisiin ostaa yhteisellä rahalla.”
Huutokaupan jälkeen Perniön seurakunnan kirkkoherra Eskolin kirjoitti Perniönseudun Lehdessä 21.1.1999 seuraavaa: ”Viime viikkoina on valtakunnallisestikin kohistu Teijon kirkon ja hautausmaan omistusoikeuksista. Onhan tavatonta, että historiallista kirkkomiljöötä, hautausmaata ja vainajia kaupitellaan pakkohuutokaupalla. Monen ihmisen oikeustajua, eettistä vakaumusta ja arvoja on koeteltu. Näin voi päätellä vaikkapa saamistani hätääntyneistä puhelinsoitoista: miten käy omaistemme leposijan?” Jatkossa Eskolin esitteli ”meille kaikille muistutukseksi joitakin lukuja, miten paljon perniöläisten verovaroja jo nyt käytetään olemassa oleviin rakennuksiin. Ei niitä paljoa kannattane lisätä!” Kirjoitus päättyi lauseeseen: ”Tämä on yksinkertaista matematiikkaa.”
1.9 LAHJOITUKSIA, AVUSTUS JA JATKUVIA TALKOITA
Mistä rahat? Useat huolestuneet henkilöt ottivat meihin teijolaisiin yhteyttä ennen huutokauppaa ja heti sen jälkeen. He lupasivat taloudellista tukeaan. Rekisteröimättä jääneen kirkkoyhdistyksen hallituksessa päätimme käynnistää välittömästi varojen keräyksen kirkkorahastoon, toimitimme tapahtuneesta kertovan kirjelmän ylöskirjaamiimme osoitteisiin. Avaamallemme lahjoitustilille alkoikin kertyä suorituksia heti alkuvaiheesta lähtien, olimme kiitollisia. Helmi-maaliskuun vaiheessa puhelimessa kysyttiin: Mille tilille voimme suorittaa tietyn rahasumman? Omasta aloitteestaan vuorineuvos Erik Serlachiuksen säätiö oli tehnyt päätöksen antaa kirkon hankkimiskustannusten ja kunnostuskustannusten peittämiseksi 150 000 mk:n apurahan. Olimme saaneet mieltä lämmittävän ja ratkaisevan tärkeän tuen. Tämän kannustamana ryhdyimme viemään hankettamme innolla eteenpäin.
Hyvät uutiset jatkuivat. Museovirasto myönsi hakemamme entistämisavustuksen kokonaisuudessaan. Tämä 50 000 mk:a oli esitetty käytettäväksi pääosin kirkkorakennuksen huonoon kuntoon päässeiden julkisivujen pintakorjauksiin ja maalauksiin. Katon, puujulkisivujen, koristemaalausten ja rappauspinnan värit ja työtavat suunniteltiin huolellisesti yhteistyössä museoviraston ja Uulatuotteen kanssa. Maalit saimme pääosin lahjoituksina. Edellisvuoden sateisen kesän jälkeen maalausurakoitsijoiden tilauskirjat olivat kuitenkin täysiä, joten tekijää ei tahtonut löytyä. Viime hetkellä tämäkin ongelma ratkesi, ja työt käynnistyivät heti juhannuksen jälkeen. Sadekaan ei vaivannut. Museorekisterissä olevan paloauton tikkaat nostettiin yli 20 metrin korkeuteen kellotornin huipulle. Tikasaskelmilla seisoen maalari aloitti tunnollisuutta vaativan, puolitoista kuukautta kestäneen aherruksen. Likaiset ja ruostuneet pinnat puhdistettiin, puupintoja uusittiin ja koko kirkko maalattiin käsityönä. Kirkko keskellä kylää hohtaa ympäristöönsä kuin uudesti syntyneenä. Työ palkitsi tekijänsä (ks. toimintaa).
Kuluneen, vuosisadan lämpimimmän kesän kuluessa ahkera joukko kyläläisiä on kerääntynyt lukuisia kertoja hyvätunnelmaisiin talkoisiin; palokunta kulotti kirkonmäen, ympäristöön kertynyttä risukkoa ja muuta roskaa sekä pensastoa siivottiin pois traktorikuormittain, edelliskesänä kaadettujen huonokuntoisten ja kuolleiden jalavien kannot kaivettiin ylös, tilalle istutettiin lahjoituksena saadut taimet jalavarivistöiksi, kivireunusteinen kuja kunnostettiin ja sorastettiin uudelleen, istutuksia ja edustan pihaa hoidettiin, kirkon rappauspinnan vauriot paikattiin, ovien ja ikkunoiden maalaustalkoita jatkettiin, valurautaiset ulkovalaisimet huollettiin ja niiden rikkoutuneet lasit korjattiin, graniittisiin ulkoportaisiin liitettiin takorautainen kaide jne. Erityistä taitoa ja osaamista vaadittiin kirkon kattoristien uusimisessa. Paikallinen metalliyritys valmisti omana talkoosuorituksenaan lahonneen puumallin mukaiset alumiinirakenteiset uudet ristit, joille voidaan ennustaa satojen vuosien ikää. Syksyn tullen kylän naisporukka siivosi omaehtoisesti hautausmaan.
Värikkään ruskan viipyessä Teijon kulttuurimaisemassa lukuisat lahjoittajat ovat kerryttäneet kirkkorahastomme neljännesmiljoonaiseksi. Voimme maksaa velkamme. Valmistaudumme kiitosjuhlaan.
1.10 YHDISTYKSEN PERUSTAMINEN UUDELLEEN
Kaikki aiemmin perustetussa yhdistyksessä mukana olleet tekivät kukin tahollaan päätöksen liittymisestä uuteen, perustettavaan Teijon kirkkoyhdistykseen. Perniön kunnanvaltuuston osallistumispäätös saavutti lainvoiman loppukesästä. Perustamiskokous sujui rutiinilla, asiat olivat tuttuja. Yhdistyksen säännöissä (ks. kirkko) tarkoituksesta ja toiminnan laadusta sovittiin mm. seuraavaa: Tarkoituksena on yhteistoiminnassa paikallisen seurakunnan kanssa toimia Teijon kirkkorakennuksen, kirkonmäen muun rakennuskannan ja hautausmaan sekä kirkko- ja hautausmaakiinteistöjen ympäristöjen ylläpitämiseksi… Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta, järjestää varainhankintatilaisuuksia, keräyksiä, arpajaisia ja yleisötilaisuuksia… Yhdistyksen toiminta on yleishyödyllistä, eikä tarkoituksena ole tuottaa taloudellista voittoa.
Teijon Kirkkoyhdistys ry. perustettiin 6.10.1999. Omistus saatettiin yhteisölliselle, laajalle pohjalle. Arvailut kirkon ja hautausmaan kohtalosta voidaan lopettaa. Pyhät arvot eivät ole enää kaupan.
2. YHDYSKUNTASUUNNITTELU
2.1 YHDYSKUNTASUUNNITTELUTILANNE 2000-LUVUN VAIHTEESSA
Suunnittelutilannetta ja siihen liittyvää historiaa tarkastellaan seuraavassa Teijon kirkkoyhdistys ry:n, kaavoitettavana olevan alueen maanomistajan 6.6.2000 tekemän yksimielisen, pj Hannu Paunilan laatiman kaavamuistutuksen pohjalta. Muistutus koskee Ruukinkartano Oy:n Teijon asemakaavaehdotusta, joka on päivätty 18.4.2000.
2.2 TEIJON RUUKINALUEEN KULTTUURIHISTORIALLISESTA ARVOSTA
Vuonna 1686 Lorenz Creutz perusti Teijoon masuunin, josta kehittyi myöhemmin rautaruukki.
Kasvustoltaan selkeäreunaiset, voimakkaat maastomuodot rajaavat Teijon ruukinkartanomiljöön laaksopainanteen itäpuoleisen Sahajärven ja läntisen Halikonlahden väliin. Ruukin käyttövoimaksi valjastettu vesi näkyy keskellä viljeltyä peltomaisemaa patoineen, putkineen, lampineen ja näitä reunustavine tervalepikkoineen. Vesiaiheet, kirkko, kartanorakennukset, päärakennuksen molemmanpuoleiset tammi- ja lehmuskujat sekä hautausmaa jäsentävät ruukinkylän ytimen arvokkaaksi, säilyneeksi kulttuurimaisemaksi.
Avointa kulttuurimaisemaa reunustaa pohjoispuolella monilajinen metsä, jonka merenrantavyöhykkeellä Ruukinkartano Oy on suorittanut metsänhakkuita ilman ajoissa hankittua metsänkäyttölupaa. Hakkuut ovat kohdistuneet mm. Perniön kunnan ympäristölautakunnan esille nostamaan ”polunvarren kalliolaaksoon”. Varvin ”ikipetäjät” sekä hautausmaan pohjoispuoleinen ”jalokuusimerenrantareunus” on suurelta osin kaadettu.
Vahvistetussa seutukaavassa suurin osa asemakaava-alueesta on osoitettu suojelualueeksi (SU-2), joka on muinaismuistolainsäädännön tai kulttuurihistoriallisesti huomattavien rakennusten suojelua koskevan lainsäädännön nojalla rauhoitettu tai rauhoitettavaksi tarkoitettu alue. Pohjoisreuna on osoitettu alueeksi, jolla on ympäristöarvoja (MY). Seutukaavaa on muutettu 1991 siten, että suojelualueen pohjoispuoleiselta n. 2 km:n rantavyöhykkeeltä poistettiin pientalorakentamista varten osoitettu aluevaraus (AP).
Teijon ruukinalue on kartoitettu ja luokiteltu ympäristöministeriön ja museoviraston toimesta v. 1993 rakennustaiteellisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti valtakunnallisesti arvokkaaksi rakennetuksi kokonaisuudeksi.
Museoviraston esityksestä Lounais-Suomen ympäristökeskus on antanut 5.6.1998 rakennussuojelulain mukaisen päätöksen, joka koskee Teijon ruukinkartanon keskeisiä rakennuksia ja puistoa.
Suojeluesitystä koskevassa lausunnossaan Lounais-Suomen ympäristökeskukselle Teijon Kirkkoyhdistys totesi 6.2.1998 mm., että suojeluesitykseen suhtaudutaan myönteisesti, ja että suojelupäätöstä tehtäessä perusajatuksena tulisi olla Teijon ruukinkartanon keskeisten rakennusten ja puiston suojelun toteutuminen museoviraston esityksen mukaisesti yhtenä kokonaisuutena samanaikaisesti.
Lausunnossaan ympäristöministeriölle 8.9.1999 Teijon Kirkkoyhdistys viittasi edellä mainittuun. Lisäksi esitettiin suojelualuerajauksen tarkistamista siten, että kirkonmäki kokonaisuudessaan, siihen liittyvä patolammen eteläpuoleinen avoin kulttuurimaisema sekä hautausmaa ympäristöineen rajattaisiin suojelualueeseen kuuluviksi. Suojelualuerajauksen laajennustoivomus johtui Perniön kunnanhallituksen esille asettamasta rakennuskaavaluonnoksesta, joka koski myös hautausmaata. Maankäyttöluonnos oli ollut valmiina jo samoihin aikoihin, kun kirkosta ja hautausmaasta käytiin huutokauppaa vuoden 1999 tammikuussa. Kirkon viereen, seutukaavassa suojeltuun avoimeen kulttuurimaisemaan kaavailtiin peittävää asuintalojen kenttää, joka olisi muodostanut etualan niin kirkko- kuin kartanomaisemallekin. Hautausmaan välittömään tuntumaan oli suunniteltu rakennuskaavaluonnoksessa rantapaviljonki, satama pysäköintialueineen, uimaranta ja omarantaisia erillispientalojen rakennuspaikkoja. Hautausmaan kiviaidan lounaisvierustalle, vielä hakkaamattomaksi jääneeseen tervaleppälehtoon oli osoitettu pysäköintialue.
Ympäristöministeriö vahvisti suojelupäätöksen 30.9.1999. Siinä todetaan seuraavaa: ”Ruukinkartano Oy:lle, Teijo on varattu tilaisuus antaa lausuntonsa, mutta sitä ei ole annettu.”
Edelleen siinä todetaan: ”Perniön kunnan Teijon kylässä sijaitseva Teijon ruukinkartano puistoineen ja kirkkoineen on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi. Ruukinkartano päärakennuksineen ja talousrakennuksineen muodostaa arvokkaan historiallisen kokonaisuuden. Kartanon rakennuksilla, niihin liittyvällä muotopuutarhalla ja ruukinkirkolla on rakennussuojelulain tarkoittamaa kulttuurihistoriallista arvoa teollisuus- ja rakennushistorian, rakennustaiteen, erityisten ympäristöarvojen sekä käytön kannalta. Lisäksi päärakennuksen ja kirkon sisätiloilla sekä niiden kiinteällä sisustuksella ja rakennuksiin liittyvällä historiallisella puistolla on erityistä suojeluarvoa… Kirkkoa ja viljamakasiinia ympäristöineen on pidettävä rakennussuojelulain tarkoittamana kansallisen kulttuuriperinnön säilyttämiseksi suojeltavana kohteena.”
”Suojelualueen ulkopuolelle jäävän kirkonmäen alueen, siihen liittyvän patolammen eteläpuoleisen alueen sekä hautausmaan ja sen ympäristön kulttuurihistorialliset ja maisemalliset arvot voidaan ottaa huomioon rakennuskaavassa.”
2.3 KAAVOITUSMENETTELYSTÄ
Luonnossuunnitelmien valmistelu tapahtui kokonaisuudessaan paikallisten asukkaiden, yhteisöjen ja muiden yritysten tietämättä. Suunnittelusta on vastannut Suunnittelukeskus Oy Arsenal Oy / Ruukinkartano Oy:n lukuun ilmeisesti siten, että sekä Perniön kunnanhallitus että eräät johtavat virkahenkilöt ovat olleet hankkeessa mukana / tietoisina vuoden 1998 loppupuolelta lähtien.
Hautausmaan pohjoispuoleisella alueella aloitetun merenrantavyöhykkeen metsänhakkuiden herättämänä asiassa lähestyttiin Perniön kunnan virkahenkilöitä ja alueellista ympäristökeskusta touko-kesäkuun vaihteessa v.1999. Vasta useiden puhelinkeskustelujen jälkeen suunnittelualueen sisällä oleva yksityisen kiinteistön omistaja (rakennuskaavaluonnoksen rajauksessa hammasmaisesti sen ulkopuolelle jätetty) sai haltuunsa kunnan toimittamana osan Ruukinkartanon idealuonnosta, joka oli päivätty jo 4.2.1999 ja laadittu rakennuskaavaluonnoksen ja havainnekuvan muotoon. Lisäksi kunta toimitti otteen vuoden 1996 osayleiskaavasta. Muuta aineistoa ei luovutettu tässä vaiheessa (mm. viranomaisneuvottelumuistioita). Kaikkia mahdolliseen hankkeeseen liittyviä julkisia asiakirjoja kunnallisine päätöksineen oli pyydetty nähtäväksi
Välittömästi tämän jälkeen Perniön kunnanhallitus päätti kokouksessaan 21.6.1999 - käsitellessään asiaa virallisesti ensimmäistä kertaa (!,?) - asettaa rakennuskaavaluonnoksen ja sen mukaisesti laaditun osayleiskaavan tarkistuksen julkisesti nähtäville kahden viikon ajaksi keskellä parhainta lomakautta juhannuksesta alkaen. Puoli vuotta kunnan tiedossa olleesta hankkeesta ei informoitu millään tavoin alueen muita maan- ja vesialueiden omistajia, paikallisia asukkaita, eikä Teijon kirkkoyhdistystä.
Rakennuskaavaluonnokseen ei liittynyt minkäänlaista kirjallista selostusta eikä välttämättömiä ympäristöselvityksiä.
Sekä Perniön kunta että kaavoittaja eivät olleet oma-aloitteisesti tässä asiassa missään yhteydessä Teijon alueen asukkaisiin, yhdistyksiin, merkittävään naapurimaanomistajaan eikä edes kaavoitettavan alueen muihin maanomistajiin (vrt. Maankäyttö- ja rakennuslaki 1§, 5§, 6§. 62§, 63§) (lukuun ottamatta ilman julkista kuulutusta järjestettyä Ruukinkartanon tiedotustilaisuutta 5.8.1999).
Kaavoittaja esittää asemakaavan selostuksen kohdassa 32. että ”asemakaavaa on valmisteltu vuorovaikutuksessa alueen maanomistajien kanssa”. Tämä toteamus on tosiasioiden vastainen.
Perniön kunta saattoi 9.5.2000 päivätyllä kirjeellä Teijon kirkkoyhdistykselle tiedoksi, että Ruukinkartano Oy:n asemakaava asetetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville 18.5.2000 alkaen.
2.4 LUONNOKSESTA KUNNANHALLITUKSEN KAAVAEHDOTUKSEKSI
Perniön kunnanhallitus on hyväksynyt 20.12.1999 kaavaluonnoksen asemakaavaehdotukseksi. Pöytäkirjassa todetaan seuraavaa: Luonnoksesta on valmistunut 3.12.1999 päivätty rakennuskaavaehdotus, jonka valmistelussa on pyritty ottamaan maanomistajien, viranomaisten ja muistutusten tehneiden näkemykset huomioon. Suurimmat muutokset alustavasti nähtävillä olleeseen luonnokseen ovat kartanon lähipiirissä olevan lammenrannan rakennuspaikkojen poistaminen sekä alueen pohjoisosan, Haukanmäen alueen rajaaminen pois kaavasta. Rakennuspaikkoja on lisätty kartanon pohjoispuolella olevaan metsäiseen rinteeseen sekä Vehka-Alhon alueelle. Uimaranta hautausmaan lähettyviltä on poistettu ja rantapaviljongin paikkaa muutettu. Lisäksi on tehty neuvotteluissa esiintulleita museoviraston ja maakuntamuseon esittämiä sekä muistuttajien tai maanomistajien aloitteesta tulleita muutoksia.”
2.5 VIRANOMAISLAUSUNNOISTA JA NIIDEN VAIKUTUKSESTA KAAVAEHDOTUKSEEN
Kunnanhallitus ei ilmeisesti halunnut asettaa asemakaavaehdotusta virallisesti julkisesti nähtäville samanaikaisesti kun se päätti ensin pyytää kaavaehdotuksesta asiantuntijaviranomaisten lausunnot.
Varsinais-Suomen liiton lausunnossa 5.1.2000 päivätystä Suunnittelukeskus Oy:n laatimasta Perniön Teijon Ruukinkartano Oy:n asemakaavaehdotuksesta todetaan mm. seuraavaa:
- ”Varsinainen asumistoiminnan rakentaminen tulisi suunnata nyt seutukaavassa varatuille asumistoimintoihin tarkoitetuille alueille …
- Korttelit 1303-1310 ja osa korttelista 1300 sijoittuvat suojelualueelle, joka on etelään ja lounaaseen viettävää, osin avokallioista sekametsää. Maasto on rakentamisen kannalta vaativaa, maaston korkeus vaihtelee +17 ja +40 m:n välillä. Ehdotuksen mukainen rakentaminen tulee poistamaan puuston laajalta osaa rinnemaisemaa. Korttelin läntisimmät tontit 1 ja 2 ovat lähimmillään vain 40 m:n päässä Teijon vanhasta hautausmaasta, korttelin 1309 länsiosan tontit on sijoitettu maisemaa hallitsevalle paljaalle kallion lakialueelle.
- Asemakaavaehdotus on ristiriidassa Teijon-Mathildedalin osayleiskaavan kanssa (kunnanvaltuusto 1996).
- Asemakaavaehdotuksen erillispientalojen korttelialueet sijoittuvat maisemallisesti ja maastollisesti vaikealle alueelle ja yhtenäiseltä laajuudeltaan uhkaavat kulttuurimaiseman suojeluarvoa. Ehdotuksen mukainen rakentamistapa ei millään tavoin poikkea tavanomaisesta pientaloalueen rakentamistavasta, eikä sitä siten voida pitää erityisesti Teijon kartanoympäristöön sovitettuna. Tavoite ei ole myöskään saavutettavissa rakentamista ohjaavalla asemakaavamääräyksellä.
- Kartanorinne-kadun erillispientaloaluetta tulee väljentää tonttien määrää vähentämällä ja rakentamista rytmittämällä ottamalla tarkemmin huomioon maaston erityispiirteet.
- Lisäksi etäisyyttä hautausmaahan tulee kasvattaa ja asemakaavamääräystä tarkentaa.
- Metsänhoidon ohjauksessa tulisi noudattaa piirimetsälautakunnan kanssa yhteistoiminnassa laadittuja metsien käsittelysuosituksia.”
Perniön ympäristölautakunta toteaa Ruukinkartanon kaavaehdotuksesta lausunnossaan 29.2.2000 mm. seuraavaa:
- ”Vaikka kunta ei ole määrännyt kaavoitettavalle alueelle maankäyttö- ja rakennuslain mukaista rakennuskieltoa, jonka perusteella maisemaa muuttavat toimenpiteet vaatisivat jo tässä vaiheessa ympäristölautakunnalta maisematyöluvan, niin ennen kaavan vahvistamista ei tulisi ryhtyä hakkuisiin muualla kuin rakentamattomaksi jäävillä osilla, ja sielläkin metsälain säädösten edellyttämällä tavalla.
- Kartanon pohjoispuoliset rakentamisalueet lähiympäristöineen ovat maastoltaan hyvin vaihtelevia ja siten luontaisesti hyvin monimuotoisia ja herkkiä lajien elinympäristöjä. Alueella on useita metsälain 10 §:n avainbiotooppeja.
- AO-kortteliin 1301 suunnitellut tontit n:o 3 ja 4 on poistettava rakentamiseen soveltumattomina seuraavista syistä: Alue sijoittuu luontoinventoijan nimeämään ”polunvarren kalliolaaksoon”, jossa on säilytettävä luontaisesti kasvavan rehevän saarni- ja tervaleppämetsikön luonne (ML 10§) sekä uhanalaisen vuorijalavan elinympäristö (LSL 46§)” Ks. myös Lounais-Suomen ympäristökeskuksen lausunto.
Lounais-Suomen ympäristökeskus toteaa 19.4.2000 lausunnossaan mm. seuraavaa:
- ”uudisrakentaminen tulisi sijoittaa maisemallisten tekijöiden vuoksi metsäisen alueen sisälle mahdollisimman suojaisesti.
- mihinkään rakennustoimenpiteisiin ei tule ryhtyä ennen kaavan vahvistamista.
- Varvinmetsän etelärinteen AO-korttelit 1303-1310 sijaitsevat maisemallisesti ja maastollisesti aralla ja kulttuuriympäristön arvojen säilymisen kannalta merkittävällä paikalla. Kortteleiden 1303, 1308 rakentaminen sekä osaan korttelista 1309 rinteen merenpuoleiselle maisemaa hallitsevalle mäelle sijoitettu rakentaminen tulee siirtää syvemmälle metsäiseen rinteeseen kokonaan pois lakialueelta siten, ettei rakennettu maisema avaudu kartanoon ja merelle päin… Lisäksi kortteli 1308 sijaitsee hautausmaa-alueeseen nähden liian hallitsevalla ja näkyvällä paikalla.”
Ovatko edellä kuvatut lausunnot vaikuttaneet kaavasuunnitteluun? Pieniä tarkistuksia lukuun ottamatta kaavoittaja ja Perniön kunta eivät ole nähneet tarpeelliseksi muuttaa kaavaehdotusta asiantuntijaviranomaisten esittämällä tavalla. Rakennuspaikkoja ei ole muutettu vaaditulla tavalla edes hautausmaan läheisyydessä.
2.6 HAUTAUSMAA ASEMAKAAVASSA
Teijon kirkkoyhdistyksen pitkäaikaisena tavoitteena on säilyttää hautausmaa toimivana. Omaiset ovat huolehtineet hautamuistomerkeistä, mutta kuinka kauan ylläpito jatkuu? Ladotut kiviaidat ovat osittain raukeamassa, porttipylväät on kunnostettava, hautakappelista on huolehdittava, heitteille jääneet vanhat hautaristit on sijoitettava uudelleen, ympäristön kasvillisuus vaatii jatkuvaa hoitoa.
Toimivilla hautausmailla uudet hauta-alueet ovat tavallisesti muistolehtoja tai uurnakortteleita, jotka molemmat perustuvat maahan hautaamisen perinteeseen. Näihin hautausmuotoihin on johtanut sekä tuhkauksen yleistyminen että evankelis-luterilaisen kirkon muuttunut, nykyisin suvaitseva suhtautuminen. Teijon hautausmaata kehitettäneen juuri tähän suuntaan. Muistolehto ja uurnakorttelialue sijaitsisivat hautausmaakiinteistöllä olevan hautatarhan ylärinteessä.
Kuten jo rakennuskaavaluonnoksesta tehdyssä kirjallisessa huomautuksessa tuotiin esille, myös asemakaavaehdotuksessa esitetty hautausmaan aluevaraus (EH) poikkeaa oleellisesti Teijon hautausmaan kiinteistörajoista. Hautausmaakiinteistön maa-alueesta, jonka pinta-ala vain 6140 m², kaavaehdotus osoittaa noin puolet erillispientalojen lähivirkistysalueeksi – juuri sen ainoan alueen, jolla muistolehto ja uurnakorttelialue sijaitsisivat.
Lähimmät asemakaavaehdotuksen omakotirakennuspaikat on osoitettu vain n. 10 metrin päähän hiljaisuutta vaativasta ja edellyttävästä muistolehdosta ja uurnakorttelialueesta. Asemakaavaehdotuksessa asuntoaluevarausta on laajennettu rakennuskaavaluonnokseen verrattuna n. 100 metriä merenrannan suuntaan lähes hautausmaan kiinteistörajaan saakka. Ehdotus poikkeaa tältä osin merkittävästi luonnoksesta. Varsinais-Suomen liiton lausunnon mukaan asemakaavaehdotus on ristiriidassa Teijon-Mathildedalin osayleiskaavan kanssa
Rakennuskaavaluonnoksessa on esitetty Hautausmaan pohjoispuolelle omarantaisia erillispientalojen rakennuspaikkoja (AO), jotka sijaitsevat lähimmillään noin 70 m:n päässä hautausmaan rajasta.
Hautausmaan läheisyyteen ei tule sijoittaa mitään sellaisia toimintoja, jotka häiritsevät vainajien muiston kunnioittamista. Asemakaavaehdotuksessa esitetty alueidenkäyttö vaarantaa hautarauhan.
Hautausmaa on perustettu kirkosta erilleen noin 500 m:n etäisyydelle. Eräs merkittävimmistä kirkollisista menoista koetaan maallisen elämämme päätepisteessä; viimeinen siunaus, hautasaatto ja maahanlasku. Hautasaaton olisi tapahduttava vainajia ja heidän omaisiaan kunnioittavalla tavalla. Perinteisesti hautasaattoihin on käytetty lehmuskujaa, joka suorimpana ja rauhallisena kulkuväylänä soveltuu tähän erinomaisesti.
Teijon kirkkoyhdistyksen hallituksen kokouksessa 11.4.2000 päätettiin yksimielisesti, että koko yhdistyksen omistama hautausmaa-alue tulee varata hautausmaakäyttöön, ja että pientaloalueiden etäisyyttä hautausmaahan tulee kasvattaa. Päätös on saatettu kunnan tietoon. Perniön kunta ei muuttanut kaavaa vaatimuksen johdosta miltään osin.
2.7 ASEMAKAAVAEHDOTUKSEN KAAVAMERKINNÖISTÄ JA MÄÄRÄYKSISTÄ
Kaavaehdotuksessa hautausmaan pohjoispuolella sijaitsevien omarantaisten rakennuspaikkojen tehokkuusmerkinnäksi on osoitettu e=0.20, mikä tarkoittaisi rakennuspaikkaa kohden n. 600 – 1000 m²:n rakennusoikeutta. Se voitaisiin toteuttaa mereltä katsottuna kolmikerroksisina eli n. 10 m:n korkuisina rakennusmassoina, joiden etäisyys toisistaan n. 10 metriä. Kaavan mahdollistama, lähes avohakattuun, jyrkähköön merenrantarinteeseen osoitettu rakentaminen aiheuttaisi vakavaa haittaa suojelualueen maisemakuvalle.
2.8 KIRKKOYHDISTYKSEN VAATIMUKSET
1. Teijon kirkkoyhdistyksen omistama hautausmaa-alue tulee varata kokonaisuudessaan hautausmaakäyttöön.
2. Pientaloalueiden etäisyyttä hautausmaahan tulee kasvattaa asiantuntijaviranomaisten lausuntojen mukaisesti.
3. Kartanolta hautausmaalle johtava lehmuskuja tulisi osoittaa kevyen liikenteen väyläksi (pp, sama merkintä, jota kaavaehdotuksessa esitetään kartanorakennuksen eteen) perinteisten hautasaattojen mahdollistamiseksi.
2.9 KAAVAEHDOTUKSEN TARKISTAMINEN HAUTAUSMAAN OSALTA
Perniön kunta on joutunut myöntymään kirkkoyhdistyksen vaatimukseen hautausmaa-kiinteistön varaamisesta kokonaisuudessaan hautausmaakäyttöön (liite), mikä on keskeinen peruste tällekin työlle. Muilta osin Perniön kunta näytti jatkavan valitsemallaan linjalla, jonka sisältö ilmoitettiin testattavan tarvittaessa korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyin perustein. Ruukinkartano Oy ei allekirjoittanut Perniön kunnan kanssa neuvottelemaansa edellä käsiteltyä aluetta koskevaa kaavoitus-sopimusta ennen kuin 21.11.2003, mikä esti kaavahankkeen hallinnollisen jatkokäsittelyn kunnan päättävissä elimissä.
2.10 HAUTAUSMAATA KOSKEVA HYVÄKSYTTY ASEMAKAAVA
Perniön kunnanvaltuusto hyväksyi Ruukinkartano Oy, Teijon asemakaavan 12.12.2003 (liite). Hautausmaata koskee merkintä EH/s ja sen määräys: Hautausmaa, jota on hoidettava ja ylläpidettävä niin, että hautausmaan kulttuurihistoriallinen arvo säilyy. hautakappelia koskee merkintä sr-1: Kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus. Rakennuksessa suoritettavien korjaus- muutostöiden tulee olla sellaisia, että rakennuksen kulttuurihistoriallinen arvo säilyy. Merenpuoleinen kiinteistö on osoitettu VP/s-1-merkinnällä ja sitä koskee määräys: Puisto, jota on hoidettava ja ylläpidettävä niin, että alueen maisemakuvallinen arvo säilyy. Puistoon on osoitettu pysäköimispaikka (p). Sen lisäksi että hautausmaakiinteistö oli varattu kokonaisuudessaan hautausmaakäyttöön, korttelit 1303, 1308 ja 1309 oli jouduttu suunnittelemaan uudelleen siten, että niiden etäisyys hautausmaahan kasvoi ja avoimelle kallioalueelle suunniteltu tontti korttelissa 1309 poistettiin. Kaavaan jouduttiin lisäämään myös rakentamista ohjaavat museoviraston ja ympäristökeskuksen hyväksymät säännöt.
Kunta ei tiedottanut muutoksista tässäkään vaiheessa muille kaava-alueen maanomistajille. Kaava ei osoittanut juridista pohjaa hautasaatoille Ruukinkartano Oy:n vastustuksesta johtuen. Ruukinkartano Oy:n edustajan mukaan mahdollisille hautasaatoille ei aseteta kuitenkaan estettä, kunhan ne tapahtuvat kartanon toimintoja häiritsemättä – arvojärjestys näin. Tämä suullinen ilmoituksen toimivuus jää nähtäväksi. Koska kunta joutui kuitenkin myöntymään kaavassa kirkkoyhdistyksen keskeisimpiin vaatimuksiin, oikeudelliseen jatkoprosessiin ei nähty erityistä tarvetta.
Prosessin seurauksena maisemakuvallisesti ja periaatteellisesti merkittävin tulos saavutettiin kaavaan sisältyvillä määräyksillä, joissa kartanomiljöö ja sitä ympäröivät avoimet pellot osoitetaan säilytettäviksi ja suojeltavaksi (vrt. ensimmäisen kaavasuunnitelman havainnekuva).
Merenrantaan hautausmaan pohjoispuolelle osoitetut, kaavan mahdollistamat jopa tuhannen neliön kokoiset erilliset kolmikerroksiset asuinrakennukset vaarantavat kulttuurimaiseman. Myös ympäristöministeriö oli osallisena näiden rantarakennuspaikkojen hyväksymisessä.
Vuosina 1997 - 2003 hautausmaasta ja sen säilymisedellytyksistä jouduttiin käymään kolme valtakunnallisen julkisuuden seuraamaa, raskasta yhteiskunnallista kamppailua.
3. KÄSITTEET (2, s. 10-12 ja 3, s. 11)
Koska suunnitelmaan ja sen selostukseen tutustuvat asiantuntijoiden ohella myös todennäköisesti sellaiset henkilöt, joille aiheeseen liittyvä terminologia eivät ole tuttua, esitetään tässä luettelo peruskäsitteistä.
Anonyymihautaus: vainajan hautaaminen anonyymisti.
Arkkuhauta: Ruumis haudataan arkussa vähintään 1,5 metrin syvyyteen. Haudan koko on vähintään 2,5m x 1.0 m. Haudattaessa useampia arkkuja päällekkäin lisätään syvyyttä aina 60 cm arkkua kohti.
Arkkuhautaus: Ruumishautaus. Ruumiin hautaaminen arkussa.
Hauta: Haudalla tarkoitetaan yhden tai useamman vainajan hautaamista varten varattua maa-aluetta hautausmaalla.
Hautajärjestys: Hautojen keskinäinen järjestys korttelissa, esim. epäsäännöllinen tai säännöllinen hautajärjestys.
Hautakartta: Hautakorttelista laadittu asemapiirros, jossa näkyvät haudat ja istutukset.
Hautakortteli: Hautaneliö, hautaosasto. Hautausmaa on jaettu numeroituihin osiin, joista käytetään hautausmaalla nimitystä kortteli.
Hautapaikka: hauta sisältää yhden tai useamman vierekkäisen hautapaikan.
Hautaoikeus: Haudan hallintaoikeus. (esim. Hautaoikeus luovutetaan 25 vuodeksi, jonka jälkeen haudan hallinta-aikaa voidaan pidentää. muussa tapauksessa hauta luovutetaan kirkkoyhdistykselle, ks. palautuva hauta). Kaikki haudat ovat numeroituja ja niiden käyttö määriteltyä. hautaoikeus alkaa haudan lunastamisesta ja loppuu hallinta-ajan tai koskemattomuusajan päätyttyä.
Hautarivi: Hautakortteli on jaettu numeroituihin riveihin.
Hautasija: Kukin hautapaikka sisältää yhden tai useamman päällekkäisen hautasijan.
Hoitovelvoite: Haudan hoidon tasoa on vaikea määritellä. Haudat on pidettävä ”hautausmaan arvoa vastaavassa kunnossa”. Yhteiset haudat hoitaa hautausmaan ylläpitäjä, Suomessa tavallisesti seurakunta. Kun hautaoikeus päättyy tai hoitovelvoite laiminlyödään, voidaan hauta palauttaa takaisin kirkkoyhdistykselle.
Kolumbinaario: Columbbarium (lat.) kyyhkyslakka; hautakammio, uurnaholvi, tuhkauurnien säilytysholvi.
Koskemattomuusaika: Aika on yleensä 25 vuotta, mikä turvaa jokaiselle hautasijalle hautarauhan. Koskemattomuusajan pituus määritellään hautaustoimen ohjesäännössä tai käyttösuunnitelmassa. Tämän ajan kuluessa samaan hautaan ei saa haudata toista vainajaa. Uurnahaudoille ei ole lakisääteisesti määrätty koskemattomuusaikaa.
Linjahauta: Rivihauta, yleinen hauta. Viime vuosisadalla köyhät haudattiin vieri viereen pitkiin kaivantoihin, joita kutsuttiin yleisiksi haudoiksi erotukseksi yksityisistä haudoista.
Maahan hautaaminen: Yleisnimitys arkkuhautaukselle, uurnahautaukselle ja tuhkaukselle erotukseksi rakennuksiin hautaamisesta.
Muistolehto: Muistopuutarha; alue, johon tuhka tai uurna haudataan merkitsemättä yksittäistä hautasijaa (ks. yhteishauta). Vainajan nimi merkitään yhteismuistomerkkiin.
Muistopaikka: Muistelupaikka, jossa voi muistella muualle haudattuja omaisia. Muistopaikkaan voi tavallisesti tuoda kukkia tai kynttilöitä.
Palautuva hauta: uudelleen käytettävä hauta. Jos hautaoikeutta ei lunasteta hallintaoikeuden päätyttyä, hauta luovutetaan kirkkoyhdistykselle. (Kirkkoyhdistys voi myydä hautaoikeuden uudelleen. Palautuvien hautojen muistomerkit siirtyvät kirkkoyhdistyksen omaisuudeksi. Menettelystä poiketaan, jos kyseessä on suojeltavaksi määrättävä arvokas hauta tai muistomerkki – ks. suojeltava hauta).
Paririvi: Kaksi hautariviä, joissa haudat sijaitsevat päittäin, hautamuistomerkkien takaseinät toisiaan vasten.
Perhehauta: Hauta, johon kuuluu useampia hautapaikkoja. Nimitys on korvannut sukuhaudan.
Polttohautaus: Jo esihistoriallisella ajalla tunnettu hautaustapa, jossa vainajan ruumis poltetaan. Suomessa polttohautaus toimitetaan ruumiinpolttolaitoksessa, krematoriossa. Polttohautauksesta käytetään myös nimitystä tuhkaus.
Regularisointi: vanhojen hautausmaiden uudelleen järjestely. Hautarivit suoristetaan ja järjestetään tavallisesti paririveihin.
Sukuhauta: Hauta, johon kuuluu useampia hautapaikkoja. Sukuhaudat olivat aikaisemmin ns. yksityisiä hautoja erotukseksi yleisistä linjahaudoista. Myöhemmin nimityksellä tehtiin ero pitkäaikaisen haudan ja ns. kertahaudan välillä.
Suojeltava hauta: Kun merkittävän henkilön tai kulttuurihistoriallisesti erityisen arvokkaan haudan hautaoikeuden voimassaoloaika päättyy, voidaan hauta määrätä suojeltavaksi eli säilytettäväksi kirkkoyhdistyksen / seurakunnan kustannuksella. Suojelupäätöksessä kuullaan tarvittaessa museovirastoa.
Tuhkahauta: Ks. uurnahauta.
Tuhkaus: Ks. polttohautaus.
Tuhkahautaus: Vainajan tuhkan hautaaminen ilman uurnaa hautaan, kolumbaarioon tai muistolehtoon nurmen / metsänpohjan alle.
Tuhkan sirottelu: Tuhka voidaan sirotella mereen tai sille varatulle sirottelualueelle. Tällöin tuhkaa ei haudata, vaan esim. sirotellaan niitylle nurmen tai metsänpohjan sekaan.
Täydennyshautaaminen: Hautausmaan täydennysrakentaminen, täydentäminen uusilla haudoilla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että rakentamattomia alueita otetaan hautakäyttöön tai vanhoja kortteleita tiivistetään lisäämällä uusia hautoja.
Uurnapuutarha: hautaamiseen tarkoitettu talvipuutarha, katettu muistolehtoalue.
Uurnahauta: Vainajan tuhka haudataan uurnassa tai ilman uurnaa hautaan n. 40-60 cm:n syvyyteen (Heng s.10 90 cm). Hautasijan koko on tuhkaa varten n. 15 x 15 cm ja uurnaa varten noin 30 x 30 cm. Uurnahauta voi olla yksittäis- tai perhehauta. Haudan koko vaihtelee, tavallisesti se on noin 60 x 60 – 100 x 100 cm.
Uurnahautaus: Vainajan uurnan hautaaminen hautaan, muistolehtoon tai kolumbaarioon.
Yhteishauta, yhteinen hauta: Hauta-alue, jossa ei ole yksittäisiä hautoja, esim. muistolehto.
Yhteismuistomerkki: Yhteishaudoilla, esim. muistolehdoissa sijaitseva muistomerkki, johon vainajien nimet merkitään.
Yleinen hauta: Ks. linjahauta.
Yksityinen hauta: Ks. perhehauta, sukuhauta.
4. LÄHTÖAINEISTO, SELVITYKSET JA SUUNNITTELUTAVOITTEET
4.1 POHJAKARTTA
Työn pohjana olevan kartan on laatinut Finnmap Oy v. 1980-81 kaavoituksen pohjakartaksi mittakaavaan 1:2000. Alkuperäinen pohjakartta esiintyy selvityskartan osana: Teijon kirkko ja hautausmaa taajamarakenteessa, mittakaava 1:4000. Tämä kartta on skannattu ja digitoitu numeeriseen muotoon 2003 (AutoCad 14.dwg-formaatti). Karttatulosteiden ohjelmistona on käytetty M-Color 7.1:tä.
Pohjakartan merkinnät; hautausmaarajaus, korkeuskäyrät ja kalliopaljastumat ovat varsin yleispiirteisiä ja epätarkkoja. Maastomittausten perusteella pohjakarttaa on tarkistettu olevan mukaiseksi. Korkeuskäyrät ja kalliopaljastumat on mukautettu maastokatselmusten pohjalta lähemmäksi todellisuutta. Rakennetun hautausmaan pohjapiirros perustuu uusiin maastomittauksiin.
Kiinteistörajat on määritelty numeerisesti kiinteistörekisterikartan ja siihen liittyvän koordinaattiluettelon perusteella, joten tältä osin mitoitus on tarkka.
4.2 SELVITYSMENETELMÄT
Perusselvitykset on laadittu vuoden 2003 keväällä. Kirjallisen aineiston etsinnässä on tukeuduttu mm. Salon kirjaston henkilökunnan miellyttävään palveluun. Kirjoitetun aineiston ohella perusselvitystyö pohjaa oman arkistomme karttatarkasteluun, jossa eri luonnontekijöitä ja rakennettua ympäristöä tarkastellaan samanaikaisesti niiden sisällöstä yhteenvetoa laatien. Hautamuistomerkkien juokseva numerointi noudattaa Perniön Kotiseutuyhdistyksen vuonna 1995 suorittaman inventoinnin merkintöjä. Rakennettu ympäristö valokuvattiin. Puukasvillisuus merkittiin pohjakarttaan. Selvitykset tulostettiin värillisinä karttoina, joihin liittyy selostus.
4.3 MAISEMARAKENNE JA MAISEMAKUVA
Teijon hautausmaa on sijoittunut Halikonlahden rannalle, metsäisen moreeni-kallioselänteen lounaiseen kärkeen, selänteen alarinteeseen. Hautausmaan eteläinen kulma on +3 metrin korkeudessa, itäiset kulmat kohoavat +9 metriin, ja hautausmaan kiinteistön pohjoinen kulma aina +17 metriin. Hautausmaa muodostaa tärkeän, omaleimaisen päätepisteen selänteen reunavyöhykkeelle, kohdassa joka rajaa Teijon historiallisen satamarannan sekä kartanon ja kirkon välisen avoimen maisematilan mereen laskevan päätteen. Merenrannasta itään loivasti kohoava savilaakso kaartaa kartanokumpareen pohjoispuolelta tasanteena. Sahajärven laskuoja virtaa luonnonpuiston kuohuvina koskina ja voimalaitokseen johtavassa putkessa. Kirkon ja kartanon välinen pato laajentaa sen pitkäksi lammeksi tervaleppäreunuksineen. Padon alapuolella puro kulkee jonkin matkaa vanhojen teollisuusrakennusten ja -alueiden kautta putkessa. Alimman osan vaihtelevaa luonnonuomaa reunustavat komeat tervalepät sekä kostea rantametsä rajaavat laaksoaukean eteläreunan yhdessä teollisuusrakennusten kanssa.
Kulttuurimaisemassa viljelyaukeat ovat tärkeä maisemakuvan avotila, jota tulisi vaalia. Kaakkoispuolella hautausmaa rajautuu kartanolle ja teollisuusalueelle avautuvaan peltoaukeaan, jolla komea vanha tammi muodostaa maamerkin, ja kartanolta merenrantaan johtavan kujanteen lehmusrivit jäsentävät tilaa. Lounaassa tervaleppälehto vaihettuu pajukon kautta rantaruovikoksi. Hautausmaalta pilkottaa meri kasvillisuuden läpi. Pohjoisessa ja idässä hautausmaata kehystää kallioinen moreenirinne, joka kohoaa +35 metriin. Rinteellä vaihtelevat kalliokedot, avokalliolaikut ja kuivahko, paikoin lehtomainen jalojen lehtipuiden elävöittämä metsä. Alarinteillä kasvaa mm. eri-ikäisiä vuorijalavia, ylempänä mäntyjen lomassa runsaasti nuoria tammia. Hautausmaan tuntumassa ja selänteen reunavyöhykkeessä kasvillisuudessa näkyy selvä kulttuurivaikutus.
Hautausmaa muodostaa sekä visuaalisen että kulttuurihistoriallisen merkkikohdan, hierarkkisen pisteen Teijon arvokkaan kulttuurimaisemakokonaisuuden merirajalle. Kohta on arka ja herkästi häiriintyvä. Maisemakuvaa leimaavat yhtaikaa sekä voimakas ja suurpiirteinen, pitkän murroslaakson merenlahden ja siihen laskevan purolaakson yhtymäkohta, että herkkä ja pienipiirteinen selänteen alarinteen vaihtelevaan kasvillisuuteen verhoutuva sakraalimiljöö. Kulttuurihistorian läpitunkema paikan henki on voimakkaasti aistittavissa – hautausmaalla, kuusiaidan suojissa voi itse katveessa pysytellen tuntea hahmottavansa koko ruukinkartanon miljöön.
Johtopäätös: Hautausmaa muodostaa kulttuurimaisemakokonaisuuden merirajalle hierarkkisen pisteen, joka on arka ja herkästi häiriintyvä. Lähiympäristö tulee säilyttää rakentamattomana ja sen kasvillisuuden vaalimisessa on käytettävä puistometsänhoidon periaatteita. Myös pelto on aina huono rakentamisalue ja epäviihtyisä miljöö, joten peltoja ei tule kaavoittaa rakennettaviksi alueiksi.
4.4 KALLIO- JA MAAPERÄ
Maastomuodot ja maaperä ovat tärkein perusta kaikelle suunnittelulle ja rakentamiselle. Merenrannan suuntaisen soratien erottamat kiinteistöpalstat sijaitsevat rinteellä, joka kohoaa aluksi loivahkosti merenrantakosteikon +1 m:stä jyrkentyen selkeäreunaiseen kalliopaljastumaan +17 m mpy. Koilliskulman jyrkkä kallionrinne muodostaa hautausmaalle sieltä katsottuna selkeän rajauksen, jota on mahdollista hyödyntää luonnonelementtinä esim. muistolehtoa perustettaessa.
Rannikkoseudulla vesi on huuhtonut maastoa. Suunnittelualueen selänteen rinteelle, kalliopaljastumien ympärille on jäänyt jäljelle kantava pohjamoreeni, johon on sekoittunut todennäköisesti paikoittain hienoja maalajeja ja paikoittain suuria yksittäisiä kiviä. Yleisellä tasolla tämä osoitetaan myös selvityskarttaan tulostetussa otteessa Suomen geologisessa maaperäkartassa (N:o 2021 Salo), joka koskee Teijon ydinaluetta. Hautausmaa sijaitsee Teijo-sanan e-kirjaimen kohdalla.
Arkkuhautausmaan työläästi kaivettava moreeni on vaihdettu yksittäisten hautojen kaivuun yhteydessä soraksi.
Johtopäätös: Alue on soveltunut kohtuullisen hyvin hautausmaan perustamiseen, eikä maaperästä johtuvia erityisiä rajoituksia ole. Mahdollinen rajoitettu arkkuhautausmahdollisuuden salliminen tulevaisuudessa ja myös uuden uurnahautausmaan perustaminen edellyttävät moreenin vaihtamista soraksi. Monin paikoin toteutettu ahdas hautasijoittelu ei mahdollista olevan hautatarhan sisällä kaikkialla konekaivuuta. Hautausmaata hallitsevan ylärinteen kalliopaljastuman läheisyyteen ei tule sallia hautarauhaa häiritseviä rakennuspaikkoja.
4.5 VESI JA ILMASTO
Suunnittelualue rajoittuu lounaisosaltaan kosteaan, alavaan merenrantavyöhykkeeseen, jonne pintavedet valuvat maaperään imeytyneenä. Rinnemaasto on hautausmaan kohdalla kohtalaisesti vettä läpäisevä, joten rakennettu alue selviää ilman salaojitusta. Alueella ei ole pohjavettä muodostavia maalajeja eikä lähteitä. Pohjavesi ei purkaudu maanpintaan, kaivantoihin kuitenkin. Elolliselle luonnolle vesi on elinehto. Oleva, suurelta osin luonnonvarainen puusto on sopeutunut kasvupaikkansa vesiolosuhteisiin.
Hautausmaalla oleskelun kannalta merkittävimpiä ovat voimakkaiden ja kylmien tuulien suunnat. Yleisimmin tuulet puhaltavat alueella lounaasta. Talvella pohjoisen ja luoteen suunnasta tuulee kylmästi rinteeseen. Hautausmaa on alttiina juuri näille ilmansuunnille. Tuulisuus heikentää myös kasvillisuuden menestymistä ja vaikuttaa erityisesti talvella tervaleppävyöhykkeen lehdettömänä aikana ulkona oleskelun miellyttävyyteen. Monikerroksinen ja tiheä kasvillisuus on paras tuulensuoja. Maanpintaan osuvan auringon tulosäteilyn määrä riippuu maaston muodosta ja suunnasta. Alueella on suhteellisen edullinen pienilmasto etelään ja länteen viettävällä rinteellä.
Johtopäätös: Tervaleppävyöhykkeen lävitse siintävä merenpinta luo rikkautta maisemakuvaan samalla kun laskevan auringon valo taittuu valaisemaan iltaisin tunnelmallisesti hautatarhaa. Tervaleppävyöhyke muodostaa tärkeän tuulensuojavyöhykkeen, jota on vaalittava ja uudistettava.
Pohja- ja pintavesistä ei ole erityistä haittaa hautaustoiminnalle, joten kuivattamisesta huolehtivan salaojituksen asennukselle ei ole erityistä tarvetta.
4.6 KASVILLISUUS
Kasvillisuus on riippuvainen kasvupaikasta, joka on edellä kuvattujen maisematekijöiden muodostama kokonaisuus. Kasvupaikka on kunkin kohdan kasvuedellytysten (maasto ja maaperä, ilmastolliset olot ja vesisuhteet) määrittelemä.
Kiinteistöjen alueelle on laadittu suhteellisen tarkka puukohtainen inventointi. Puusto lajeineen ja kokoineen on esitetty yhdistetyssä selvityskartassa, mittakaava 1:200. Puusto on paikannettu silmämääräisesti kiinteistörajojen ja mitatun hautatarhan aluerajausten avulla. Varsinaisen hautatarhan alueella ylispuustoa on vain pohjoisnurkkauksessa Hautakappelin ympärillä.
Hautatarhaa ympäröi kaikilta sivuiltaan lähes täysikasvuinen monilajinen puusto; lounaispuolella hautausmaata rajaa aidan ja tien alapuolinen rehevä tervaleppälehto, jossa kasvaa myös komeita suojeltuja vuorijalavia, luoteis- ja koillispuolella luonnonvarainen metsä, joka koostuu mm. koivuista, pihlajista, tammista, kuusista ja haavoista sekä pohjoisnurkassa alapuustona nuorista kuusista. Kaakkoispuolella vanha kuusiaita erottaa hautausmaan peltoaukeasta seinän tavoin, sallien kuitenkin näkymiä runkomaisen kuusiaidan lävitse pellolle. Ympäri vuoden vihreänä pysyvä, tuulensuojaa antava kuusiaita taittuu lähes suorakulmaisesti itänurkassa luonnonmetsän sisään. Puuston joukossa on runsaasti kaatuneita, lahoavia puunrunkoja ja oksia, jotka antavat ympäristöstä epäsiistin vaikutelman. Talvella hautausmaa muuttuu läpinäkyvämmäksi meren suuntaan. Alueella ei ole ihmisen muokkaamaa puutarhataiteellista sommitelmaa.
Terassimaisesti laajennetun hautatarhan itäreunassa on viisi kookasta, kuitenkin mahdollisen elämänsä alkutaipaleella olevaa tammea, pohjoisreunassa viisi täysikasvuista makedonianmäntyä. Sisänurkasta kohoaa komearunkoisten haapojen rykelmä. Haapojen ja alemmas rinteeseen taipuvan kalliopaljastuman väliin jää pienialainen kuusikko. Sen pohjoispuolella kalliojyrkänteen reunustalla kasvaa tiheänä vyöhykkeenä pihlajia, joiden yläpuolelle nousee 4 tammen latvusto. Pohjoisreunan metsikkö koostuu pääosin pihlajista ja myös eräistä vuorijalavista, ylispuuna muutama koivu. Hautatarhan ulkopuolella pohjakasvillisuudessa varvut, ruohovartiset kasvit ja sammalet ovat yleisiä. Sisäpuolella, hautakappelin ympärillä kasvaa neljä kookasta vaahteraa.
Sisäpuolen sorastus on päässyt hoidon puutteessa heinittymään ja rikkaruohottumaan reunoiltaan, voimakkaimmin hautakappelin ympäristössä ja häiritsevimpänä tienvarren kivimuurin molemmin puolin. Ladotun kiviaidan pohjoisreunan sisäpuolella kasvaa sen suuntaisesti huonokuntoinen syreenipensasrivi, itäosan hautatarhan terassilaajennuksen kivimuurin ja hautarivin välissä ylikasvaneiden vuorimäntyjen rivi. Pensaita on kaikkiaan hyvin vähän. Koska kasvillisuuden hoitaminen on ollut varsin sattumanvaraista, alueen yleisilme on toisinaan hoitamattoman näköinen.
Metsiin liittyvillä ja metsiköiden sisällä olevilla avoimilla alueilla tulisi maanpeitekasvillisuuden olla kasvupaikan mukaista luonnonlajistoa. Tarvittaessa sitä voidaan siirtää turpeina esim. rakennettavilta alueilta tai istuttaa taimina. Nurmikenttä on keinotekoinen ja luonnonympäristöön liittyvänä vieras, hankalasti rajattava ja työläs hoidettava.
Wirkkalan mukaan (s. 106 – 107) ”suomalaisen hautausmaan peruskuvana on, sellaiseksi kuin se 1800-luvun alkupuolelta sai vapaasti kehittyä, nurmikko. Käytäntö vaatii hautausmaille tietyn määrän käytäviä. Jos on työvoimaa, pidetään kaikki käytävät ruohosta puhtaina ja hiekoitettuina, ellei, kylvetään kaikki alle 2 metriä leveät käytävät nurmikoiksi ja hoidetaan leikkuukoneella nurmikkoina samoin kuin hautarivitkin, joille ei sallita reunakiviä.” Tämä Wirkkalan esittämä nurmikkomalli ei ole kuitenkaan suotava Teijon metsäiselle hautausmaalle. On selvää, että hautojen tiiviistä asettelusta, kaltevista pinnoista ja terasseista johtuen nurmipinnan hoitaminen edellyttäisi suurta, jatkuvaa työmäärää – joka saattaa olla Teijon hautausmaalla jopa suurempi kuin maanpinnan hoitaminen sorapintana. On selvää, että haravakuvioitu sorapinta on esteettisesti monin verroin nurmea kauniimpi.
Johtopäätös: Yleisesti ottaen kasvillisuutta tulee käsitellä kasviyhdyskuntina ja massoina, vain poikkeustilanteissa yksittäisinä kasviyksilöinä. Koska suunniteltava alue on tässä tapauksessa hyvin rajallinen, ja sillä kasvaa runsaasti komeita eri lajien puuyksilöitä, toteuttamisessa on perusteltua soveltaa pihapuiston suunnitteluperiaatteita säilyttämällä kaikki arvokas. On suosittava eri kasvuvaiheissa olevia pitkäikäisiä puulajeja, jotta yli-ikäisen puuston uusiminen voisi tapahtua harvakseltaan. Koillisosan pimentävä kuusikko voidaan poistaa haluttaessa muistolehtoa synkentämästä. Runsas pihlajakasvillisuus estää näkymän hautausmaata rajaavaan kallioseinämään. Kaatuneet ja kaadetut puunrungot oksineen on poistettava hautatarhan ympäriltä. Kun hautatarhaa laajennetaan, on tehtävä periaatepäätös olemassa olevan säilyttämisestä ja/tai uudistuksin hoidettavasta kasvillisuudesta. Vanha puusto kestää muutoksia aina huonommin kuin nuori. Uusien puuvartisten kasvien istuttamiseen ei ole tarvetta lukuun ottamatta muistolehden ja hautausmaakiinteistön luoteisreunaa, jonne voidaan istuttaa kuusiaita kaakkoisreunan tapaan.
Tulevaisuuden erityinen haaste liittyy kaakkoisreunan kuusiaidan säilymiseen. Jossakin vaiheessa se on uudistettava. Mikäli toimitaan kiinteistörajojen sisäpuolella, ainoana vaihtoehtoina on olevan kaataminen ja sen korvaaminen aitataimilla, jolloin suljettu tila muuttuu kymmeniksi vuosiksi osittain avoimeksi, valoisuus lisääntyy, tunnelma muuttuu oleellisesti.
Työläästi hoidettavaa aluskasvillisuutta tulee välttää. Varsinaisen hautatarhan alueella nurmikkokenttä ei ole toivottava ratkaisu nykyisen sorapinnan korvaajana. Luonnonketo, maanpeitekasvit ja sammaloitumisen salliminen ovat hyväksyttäviä vaihtoehtoja sorapinnoitteelle. Muistolehtoalueella säilytetään sammalvaltainen metsänpohjakasvillisuus. Kunnostustyön aikana vaurioituville alueille siirretään vastaavan kasvupaikan metsänpohjakasvillisuutta turpeineen.
4.7 RAKENTEET JA HAUTAMERKIT
Vihitty hautausmaa oli aidattava ja sisääntuloa varten rakennettava portit (11, s. 7).
Suuritöisin rakenne on hautatarhaa osittain ympäröivä 1 – 2 m:n levyinen, harmaakivistä ladottu, v. 1844 kunnostettu kivimuuri, joka on suurelta osin huonokuntoinen. Mm. lähistöllä kasvavan ja jo kaadetun puuston juuristo on vahingoittanut aidan rakenteita (kuva). Lounaisosassa on kaksi porttiaukkoa; niitä kehystävät tukevat tiiliset, rapatut ja keltaisiksi maalatut pilarit, joissa on peltiset pyramidikatot (kuva). Koska pohjoisosan maaperä on kallioista, laajenemissuuntana on ollut moreenipitoinen koillisrinne. Hautakentät on terassoitu loivin maapenkerein tai ladotuin kivimuurein korkeuskäyrien suuntaisesti. Hautatarha on porteilta selkeästi ja avoimesti hahmottuva, joten hautojen paikallistaminen on helppoa.
Aatelistokin joutui hautaamaan vainajansa 1700-luvun lopulta alkaen hautausmaalle. Sitä varten rakennettiin hautakappeleita, joissa arkut oli sijoitettu lattian alla olevaan muurattuun kellariin tai holviin. Koillisosassa on nähtävästi Hans Henrik Kijkin 1790-luvulla rakennuttama hautakappeli (kuva). Hautakappeli on yksinkertainen, uusklassinen rapattu tiilirakennus, jossa on satulakatto. Seinät on maalattu keltaisiksi, yksityiskohdat valkoiseksi. Rakennus on suhteellisen hyväkuntoinen. Kappelin eteläpuolella on metalliaidan ympäröimä sukuhauta (kuva). Wirkkalan mukaan (s. 49) niiden, jotka tahtoivat suojella hautojaan, niiden muistomerkkejä ja istutuksia, piti aidata hauta-alueensa eläimiltä.
Hautausmaa edustaa pienoiskoossa yhteisön rakennetta menneinä aikoina, hautamerkeissä suosittuja tyylisuuntia ja eri sosiaaliryhmien taloudellisiakin mahdollisuuksia (11, s.3-4). Teijon hautausmaallakin ruukinpatruunan kappeli hallitsee, alustalaiset on haudattu alapuolisiin, etupäässä reunakivin rajattuihin rivihautoihin. Ilme on kuitenkin yhtenäinen ja tilallinen rakenne ehjä. Alueella ei ole varsinaista pääkäytäväverkkoa, joskin sentapaisina toimivat lähestymissuunnan ensimmäinen riviväli sekä lounaisportista nouseva pääkulkuväylä. Koordinaatistona on rinteen suuntaisesti luode-kaakko. Vainajat on näin ollen haudattu kasvot sekä koilliseen että lounaaseen. Muistomerkit katsovat pääosin lounaaseen, eli nimisivu on nähtävissä lähestymissuunnasta. Hoidon ja kulun kannalta välttämättömien välikäytävien tila on otettu eräin paikoin hautakäyttöön.
Vanhoilla hautausmaillamme haudat rajattiin yleensä reunakivin hieman ympäristöään korkeammalle nimisivu samaan suuntaan, tai paririveihin siten, että muistomerkit ovat seläkkäin. Reunakivihaudasta tuli 1900-luvun alkupuolella yleisin hautatyyppi aikaisempien kumpuhautojen tilalle (2, s.19). Kummun katteeksi soveltuvat esim. kaivuun yhteydessä esiin nousevat kivet. Nykyisillä uudemmilla hautausmailla pintaa hallitsee useimmiten tasattu, koneilla hoidettava pelkistetty nurmikenttä sekä siitä nousevat kaavamaiset hautamerkkirivistöt.
Hautamuistomerkki on omaisten täydennys hautausmaille. Sen tehtävänä on mm. merkitä hautapaikka. Muodollisesti maahan lujasti työnnetty metalliputki, jossa on selkeä sosiaaliturvamerkintä, täyttää muistomerkin aineelliset vaatimukset. Monesti muistomerkeissä kerrotaan kuitenkin sekä materiaalein, muodoin että lausein ja tekstein edesmenneen elämästä. Hautamuistomerkit eivät kerro vain yksityisistä henkilöistä, vaan ne ilmentävät myös paikallista ja valtakunnallista historiaa (3, s.79).
Talve (s.11 -18) ryhmittelee Suomen hautausmailla esiintyvät vanhat hautamerkit pääpiirteittäin seuraavasti:
1) vanhimmat hautakivet ja kiviristit
2) puiset hautamerkit ja -ristit
3) takorautaristit ja putkiristit
4) valurautaiset hautamerkit ja -ristit
5) muut sellaiset hautamerkit
6) kiviset hautamerkit (uurna, obeliski, katkaistu pylväs ym.)
7) uudemmat kiviristit ja -laatat sekä perhehautamonumentit
Puisia hautamerkkejä ja ristejä löytyy huonon säilyvyyden takia vain viime vuosisadan puolelta. Teijon hautausmaalla on säilynyt osittain yksi puuristi, hautapaikka nro 116, inventointilomakkeen teksti: Tyttönen Signe Immonen. Hän palasi Arkkiin takaisin (ks. kohta 1.1).
Takorautaristit ovat seppien valmistamia, joita on säilynyt suhteellisen vähän. Sepän- tai kotityötä ovat olleet myös ns. putkiristit, joiden valmistukseen on käytetty onttoa metalliputkea, joka on yhdistetty ristin muotoon; ovaali nimilaatta on tavallisesti vaskinen (kuva alussa). Mitä ilmeisimmin nämä kuuluvat 1800 – 1900 luvun vaihteeseen. Eri muunnoksen muodostavat joko putkesta tai rautatangosta valmistetut ristit, joihin on kiinnitetty peltilevy (kuva). Levyn (30 x 40 cm) yläreuna on taivutettu eteen jolloin se suojaa levyyn maalattua vainajan nimeä ja vuosilukuja.
Suurimman ja hallitsevan hautamerkkien ryhmän vanhoilla hautausmailla muodostavat tehdasvalmisteiset valurautaristit. Yksi huomattavimpia valurautaristien valmistajia oli Turun rautateollisuusyhtiö. Ristit valettiin ilman vainajan nimikirjaimia ja vuosilukuja, jotka tehtiin irtokirjaimista vasta tilauksen yhteydessä. Vanhimmat ristit ovat suuria ja korkeita ristejä 1700-luvun lopulta ja 1800-luvun alkupuolelta, tavallisesti pappien tai muiden säätyläisten ja myös seurakunnan luottamushenkilöiden haudoilla. Tähän ryhmään kuuluvat myös valurautaiset pystyyn asetetut hautakiviä muistuttavat hautamerkit. Valurautaristeistä on kaksi muunnosta: umpirautaiset ja läpi- tai reikäkuviolliset ristit (kuvat). Osa Teijon hautausmaan valuristeistä on siirretty syrjään, osa jopa jätetty heitteille hautatarhan ulkopuolelle.
Teijon hautausmaalla on yksi ns. kivinen hautamerkki; katkaistu pylväs, jonka päällä erikoinen, koristeellinen, pieni valuristi.
Suurin osa hautamerkeistä on ns. uudempia hautamerkkejä; suhteellisen matalia graniittisia pystykiviä. Vain osassa haudoista on reunakiveys. 1900-luvulla yleistyneiden hautakivien tai haudan päälle sijoitettujen hautalaattojen mukana on tullut käyttöön myös vainajan ammattiin liittyviä merkkejä ja muitakin kuvioita, vaikkakaan ei yleisesti. Vaikka hautakivet ovat pääosin hahmoltaan samankaltaisia, ne eivät muodosta ankeaa tunnelmaa, kuten suurilla uusilla nurmipintaisilla hautausmailla. Kohtuullisen suorassa asennossa seisovien reunakivien alla ei ole käytetty valettuja reunapalkkeja.
Teijon hautausmaalla ei ole sankarihautoja. Vuosina 1939-1944 isänmaan puolesta kaatuneiden muistokivi on kiinnitetty kirkon pääsisäänkäynnin oikealle puolelle kahden ikkunan väliin.
Johtopäätös: Mikäli aiomme säilyttää hautausmaan tuleville sukupolville, rakenteista on pidettävä jatkuvaa huolta. Sortuvat kivimuurit tulee korjata. Rapautuvat portinpylväät tulee kunnostaa. Portin tuntumaan voidaan sijoittaa hautausmaahan liittyviä tiedotuksia, esim. hautausmaakartta, historiatietoja, toiminnallisia ohjeita ja yhteystietoja. Kappelin ylläpidosta on huolehdittava kulttuurimuistomerkkiä kunnioittaen käyttämällä entisöintiin soveltuvia työtapoja ja materiaaleja. Hoitamattomille haudoille on löydettävä vastaajat, tai ne on osoitettava uusiokäyttöön erikseen sovittavalla tavalla. Heitteille jätetyt ristit on sijoitettava esim. ”nimettömien hautakortteliin”. Pitkällä aikajänteellä hautausmaalle on saatava järjestymään toimiva käytäväverkko, mikä merkitsee eräiden arkkuhautarakennelmien poistamista esimerkiksi hoitamattomuuden seurauksena.
4.8 LIIKENNE JA VARUSTUS
Hautausmaa on auki kaikille, myös matkailijoille. Teijolla hautausmaan rauhaa häiritsevä liikenne jää kuitenkin vähäiseksi pienen kokonsa ja syrjään jäävän sijaintinsa johdosta. Hautausmaan liikenteen ohjaamiseksi sinne olisi hyvä järjestää asianmukainen viitoitus: viitta paikallistien varteen kirkon alapuolelle ja puron ylittävän sillan tuntumaan sekä urheilukentän sivustalle.
Hautausmaakiinteistön erottamistoimituksen yhteydessä liikenneyhteydet on sovittu järjestettäväksi kaavoituksella jo parikymmentä vuotta sitten. Vanhasta, vuoden 1915 maanmittauskartasta löytyy kiinnostava yksityiskohta: kartanon merenpuoleinen puistokuja (vrt. hautasaatot mahdollistava kaavoitusvaatimus) on osoitettu ”tiekiinteistöksi” (liite). Tässä kartassa näkyy selvästi myös muu kirkkoon ja hautausmaahan liittyvä tieverkko sekä mm. kalliopaljastumat. Vuonna 2003 hyväksytty aluetta koskeva asemakaava ei osoittanut tätä kulttuurihistoriallista tiekiinteistöä esim. hautasaattojen kuljettavaksi Ruukinkartano Oy:n vastustuksesta johtuen. Ruukinkartano Oy:n edustajan mukaan mahdollisille hautasaatoille ei aseteta kuitenkaan estettä, kunhan ne tapahtuvat kartanon toimintoja häiritsemättä. Tämä suullinen ilmoituksen toimivuus jää nähtäväksi. Kaavassa on katkaistu myös puukujaa pitkin kulkeva kulkuyhteys kirkolta kartanolle, johon ”tiekiinteistö” liittyy suorakulmaisesti. Historiallinen toiminnallinen rakenne ei saanut vahvistusta asemakaavassa.
Huoltoliikenne toimii paikallistieltä tehdasalueen lävitse ja kääntyy sieltä pohjoiseen hautausmaan kiviaidan lounaispuolelta. Tämä hiekkatie erottaa toisistaan kaksi erillistä hautausmaakiinteistöpalstaa, joista merenpuoleiselle pienelle palstalle on aikanaan suunniteltu sijoitettavaksi mm. pieni pysäköintialue. Juhlapyhien vierailuliikenteessä ja hautaustilaisuuksissa pysäköintiin joudutaan käyttämään parin sadan metrin päässä sijaitsevaa Perniön kunnan omistamaa tehtaanrannan aluetta. Muistolehdon rakentamista ja ylläpitoa varten sekä muunkin hautausmaan hoitoa helpottamaan on perusteltua rakentaa konein kuljettava huoltoväylä nousevaan rinteeseen rajatun hautausmaan pohjoispuolelle.
Kiinteistön eteläkulmassa on käsipumpulla varustettu kaivo, josta saadaan kantamalla hautamuistomerkkien kasvillisuuden kasteluvesi. Tulevaisuudessa vesi on mahdollista johtaa erillisestä tehdasalueen järvivesiputkistosta, joka voidaan asentaa samalla, kun Teijon päävesiverkon asennustyöt käynnistyvät hautausmaan kupeella. Vesijohtoverkostoa ei ole tarpeen eristää pakkasenkestäväksi, vaan ns. kesävesivalmius riittää. Tällöin on huolehdittava verkoston tyhjentämisestä talvikaudeksi.
Kiinteistöllä ei ole sähköliittymää. Haravat ja eräät muut käsityövälineet on sijoitettu työvälinetelineeseen.
Maatumattomia jätteitä varten etelänurkassa on pienehkö jätesäiliö ja hautojen hoitoon tarvittava hiekkakasa. Mm. hautakynttilöistä koostuva maatumattoman jätteen määrä on suhteellisen runsasta. Tämä aiheuttaa ilman säännöllistä hoitoa ympäristön roskaantumista ja jopa kaatopaikanalkuja.
Johtopäätös: Hautausmaan huolto- ja vähäiseen hautasaattopysäköintiin voidaan osoittaa alue merenpuoleiselta palstalta. Tarvittavalta alalta voidaan kaataa muutama tervaleppä. Maaperä on kunnostettava kantavaksi. Tälle alueelle on perusteltua sijoittaa myös mm. jätesäiliö muoviruukuille ja kynttilöiden jäännöksille, aitaukset kompostoitaville jätteille sekä työkalut ja muut tarvittavat varusteet katolliseen telineeseen tai pieneen varastoon, joka on tarpeen tullen lukittavissa. Mm. hiekkaa varten on osoitettava paikka maa-ainesvarastolle. Vierailijoiden istuimiksi varataan muutamia ympärivuotisen käytön kestäviä penkkejä.
Pienimittakaavaisuuden ja ahtauden johdosta hautausmaan sisäinen liikenne koneilla on varsin rajoitettua. Vain pienkoneet mahtuvat toiminaan pääkäytävien tuntumassa. Käytävien talviauraus ei ole mahdollista. Mahdollinen lumenpoisto on suoritettava käsityönä. Juhlapyhien kynttilät on saatu paikoilleen yleensä ilman kahlausta syvässä lumessa. Koska hautakappelin puoleiseen porttiaukkoon ei ole rakennettu portaita, kulku hautatarhaan onnistuu myös liikuntaesteisiltä, ainakin auttavan henkilön tukemana. Tämä kulkuväylä palvelee myös huoltoliikennettä.
Käyttötalouden kannalta on edullista johtaa hautausmaalle järvivesijohto, mikäli katsotaan, että kantovesi ei riitä kastelutarpeisiin. Sähköliittymä ei ole nykyisellään ehdottoman tarpeellinen, sillä ainakin toistaiseksi selvitään ilman sähkövalaistusta, -koneita ja valvontaa. Mikäli kuitenkin ns. äänimaisemasta halutaan huolehtia tulevaisuudessa, hoitotöissä käytettävät sähkömoottorit ovat polttomoottoreita huomattavasti hiljaisempia. Samalla luotaisiin edellytykset sähkövalaistukselle.
Kellotapuli ei ole tarpeellinen, koska hautaukseen liittyvä kellojen soittoääni kuuluu tarvittaessa 400 metrin päässä sijaitsevalta kirkonmäeltä. Sen sijaan muutamat penkit sopivasti sijoitettuina palvelevat monipuolisesti hautausmaalla levähtäviä ja hiljentyviä. Asemapiirroksessa 1:200 esitetään varusteiden ja toimintojen sijoitukset.
4.9 TAVOITTEET
Ikääntyvät omaiset ovat huolehtineet hautamuistomerkeistä, mutta kuinka kauan ylläpito jatkuu? Näyttää siltä, että liikkuvuuden lisääntyessä nuoremmat sukupolvet eivät ole kovinkaan valmiita jatkamaan esivanhempien ylläpitoperinnettä. On löydettävä käytäntöä tukeva hallinnollinen malli hautausmaan ylläpidon turvaamiseksi.
Ladotut kiviaidat ovat osittain raukeamassa, portinpylväät on kunnostettava, hautakappelista on huolehdittava, heitteille jääneet vanhat hautaristit on sijoitettava uudelleen, ympäristön kasvillisuus vaatii jatkuvaa hoitoa jne. On hankittava taloudelliset resurssit ympäristön ja rakenteiden kunnostamiseksi ja vaalimiseksi.
Toimivilla hautausmailla uudet hauta-alueet ovat tavallisesti muistolehtoja tai uurnakortteleita, jotka perustuvat maahan hautaamisen perinteeseen. Tässä suunnitelmassa Teijon hautausmaata pyritään kehittämään juuri tähän suuntaan. Pysyttäessä nykyisessä hahmossa, mahdollisimman pelkistetyssä toteutuksessa ja lähtemällä paikallisista luonnontekijöistä, varsinaisen tilaohjelman laatiminen ei ole tarpeellista. Tämän työn tavoitteena on aikaansaada toteuttamisen mahdollistavat ja ylläpitoa tukevat suunnitelmat tarvittavine perusselvityksineen.
5. HAUTAUSMAAKAAVA JA KÄYTTÖSUUNNITELMA
Hautausmaan käyttöä ohjaa ja jäsentää siitä laadittu hautausmaakaava (asemapiirros 1:200) ja käyttösuunnitelma. Hautausmaakaava osoittaa mm. hautausmaan rajauksen, liikenteen järjestelyt ja eri toimintojen sijoitukset sekä hautakorttelit tai lohkot. Yksityiskohtien määrittelyssä on pyritty joustavuuteen. Hautausmaasta on laadittu yksityiskohtainen tietokoneavusteisesti laadittu hautakartta (ks.4.7), johon on merkitty hautarivit niitä erottavine kulkuväylineen. Haudat on numeroitu ja oleva kasvillisuus (ks. 4.6) on osoitettu kartassa. Mitoitus perustuu paikanpäällä tehtyihin mittauksiin (ks. kohta 4.1). Hautausmaakartta voidaan asettaa portin tuntumaan sijoitettavaan opastauluun.
Käyttösuunnitelmassa selvitetään sanallisesti suunnitelmia täydentäviä yksityiskohtia: kokonaisuuden ja yksityiskohtien käyttötarkoitusta, hautojen mitoitusta, hautaoikeuden hallinta-aikoja, ohjeita hautamuistomerkeistä ja istutuksista, hoitotoimista ja vastuuhenkilöistä. Käyttösuunnitelmalla ohjataan myös hautalohkojen käyttöönottojärjestys.
Arkkuhautojen järjestyksen ylläpitäminen nykyisen mallin mukaisesti on sidottua ja perusteltua. Pitkällä aikajänteellä hautatarhassa on huolehdittava toimivasta käytäväverkko, mikä saattaa merkitä eräiden arkkuhautarakennelmien poistamista esimerkiksi hoitamattomuuden seurauksena. Mikäli oleviin sukuhautoihin tullaan sallimaan jatkossakin arkkuhautausmahdollisuus, tällöin on huolehdittava riittävästä kaivuusyvyydestä (vähintään 1,5m), koosta (vähintään 2,5 x 1,0m) ja täyttömaan laadusta (hiekka/sora). Mikäli nykyinen arkkuhautausmaan ilme halutaan säilyttää mahdollisimman pitkään, hautaoikeuksien on oltava väljiä ja uudelleenkäyttöä on edistettävä. Arkkuhautauspaikkojen lisäämiseen ei ole juurikaan mahdollisuutta johtuen maaperän rakenteesta ja paikan kulttuurihistoriallisten arvojen – kiviaitaus ja mittakaava -säilyttämisestä. Aidatulla alueella on muutamia vapaita paikkoja.
Kirkko alkoi 1930-luvulta lähtien suhtautua vähitellen myönteisesti tuhkahautaukseen. Ensimmäinen kaava kirkolliselle menettelylle vainajan tuhkan kätkemisestä maahan saatiin vuonna 1973. Nykyisin tuhka- ja arkkuhautaus nähdään samanarvoisina. Tuhkaukseen liittyvää anonyymihautausta on kirkon piirissä arvosteltu siitä, ettei se tue surutyötä. Hautausmaat nähdään poisnukkuneiden ja elossa olevien kohtauspaikkana, jossa haudalla käyvä joutuu surun ja kaipauksen ohella kohtaamaan ajatuksen omasta kuolemastaan (5, 93).
Uurnahaudoilla haudan suunnalla ja uurnan sijoittamisella ei ole perinteistä ilmansuuntiin liittyvää symboliikkaa. Muistomerkki voi sijaita vapaasti, tai se voi kattaa koko haudan. Uurna on arkkuhautaan verrattuna pieni, mutta haluttaessa niistä voidaan muodostaa ryhmittelemällä arkkuhautausmaan ilmettä ja tunnelmaa. Neliömetrin alueelle saadaan mahtumaan tarvittaessa 10 – 20 tuhkauurnaa (ks. kohta 3). Vajaakäyttöiseltä, vuorimäntyrivin, tammien ja makedonianmäntyjen rajaamalta ylätasanteelta löytyy tilaa tälle hautaustavalle. Myös kaakkoisreunan pienehköjä vajaakäyttöalueita voidaan osoittaa uurnahautaukseen. Mikäli uurnahautausmahdollisuuksia halutaan lisätä tästäkin, eräänä mahdollisuutena on Raision kirkkomaan mallin mukainen ratkaisu: hautarivit nousevat terasseittain kalliomuotoa myötäilevinä riveinä (3, s.64) (kuva).
Muistolehtoajatusta voidaan soveltaa useammalla tavalla. Alkuperäiseen ajatukseen on kuulunut nimettömyys, mutta useissa muistolehdoissa vainajien nimet on merkitty yhteismuistomerkkiin. Anonyymialueella tuhka sijoitetaan maanpinnan tai sammalkummun alle ilman uurnaa, sirottelu on myös mahdollista. Teijolla muistolehdon sijoittamisen lähtökohtana on paikan luonnonolosuhteet ja hahmo: koilliskulman jyrkkä kallionrinne muodostaa hautausmaalle sieltä katsottuna selkeän, osittain sammalten peittämän hioutuneen, vaikuttavan tilanrajan. Tämän luonnonseinämän ja arkkuhautausmaan väli on tilamuodostukseltaan rajattu, tunnelmallinen ja arvokas paikka muistolehdolle. Risti kiinnitetään huomaamattomalla rakenteella suoraan kallioon. Ristin yksityiskohtainen rakenneratkaisu hyvä perustaa paikallishistorialliseen metallinjalostukseen. Vaihtoehtoja on ainakin kolme: heitteille jätetty, kunnostettava Teijon hautausmaan rautaristi, paikallisen sepän takoma kankirautarunkoinen, musta, pelkistetty risti, kookkaampi, nykytekniikkaan perustuva hiekkapuhallettu alumiiniristi (vrt. Teijon kirkon kattoristit). Siistitty metsänpohja säilytetään, polut rakennetaan hiekka- tai luonnonkivipäällysteisiksi. Keväisillä ja syksyisillä talkoilla huolehditaan alueen yleissiisteydestä.
Muistomerkit voidaan kiinnittää luonnonkallioon. Hienovaraista kallioon kiinnittämistä lukuun ottamatta kallioon ei saa hiekkapuhaltaa, kaivertaa tai hakata tekstejä ja muita symboleja. Yhteiseen muistomerkkiin tai kallioon kiinnitettävät muistolaatat tulee sijoittaa luonnollisesti siten, että niihin voi tutustua lukuetäisyydeltä. Nykyinen kaiverrustekniikka sallii kuolinilmoituksen kaivertamisen esim. messinkiin sellaisenaan. Muita mahdollisia muistolaattojen materiaaleja ovat esim. pronssi, rauta ja jopa kivi. Laatan enimmäiskoko on 12 x 30 cm. Tekstityyppi on vapaa, kultauksia ei sallita. Leikkokukat ja kynttilät asetetaan ristin tuntumassa sijaitsevalle luonnonkivipaadelle. Paasi saa olla mahdollisimman kookas, litteä luonnonkivilohkare, jonka pintaa ei saa vahingoittaa kuljetuksessa ja asennustyössä. Paaden tuntumaan sijoitetaan levähdyspenkki. Annettavilla ohjeilla muistomerkkien ulkoasusta pyritään riittävän yhdenmukaiseen, mutta samalla joustavaan toteutukseen.
Toteuttamisen perusteita ja yksityiskohtaisia ratkaisuja on käsitelty laajemmin perusselvitysten yhteydessä kohdassa 4. Asemapiirroksessa 1:200 esitetään yksityiskohtainen hautausmaakaava ja luetellaan osatekijät pääpiirteissään.
Pienimuotoista täydennysrakentamista, varustelua ja ympäristönhoitoa voidaan suorittaa talkootöinä, mutta raskaammat ja erityisammattitaitoa vaativat työsuoritukset on teetettävä ammattilaisilla. Työsuorituksia on valvottava ja hallinnoitava asianmukaisesti. Tässä tapauksessa toteutuksia määrittelevän hallinnollisen mallin (toimenpiteiden pääkirjaukseen tai tavanomaiseen yksityiskohtaisiin kirjauksiin perustuva) valinta riippuu kulloinkin tehtäviä hoitavien ammattitaidosta.
Hautaamiseen kuuluvia työsuorituksia ovat kaivaminen, kaivannon seinämien tukeminen, tarvittavien kulkusiltojen asettaminen, peittäminen ja jälkien siivoaminen.
6. HALLINTO, HAUTAUSMAAOHJESÄÄNTÖ JA TALOUS
Hautausmaat ovat koko yhteiskuntaa palveleva järjestelmä. Suomessa ne ovat lähes kaikki seurakuntien hallinnassa ja yleishoito toteutetaan verovaroin. Rakentamista ja käyttöä valvoo seurakuntien valtakunnallinen organisaatio ja valtioneuvosto. Perustamista ja laajentamista koskeva päätös on alistettava valtioneuvoston vahvistettavaksi, jossa asian käsittelystä vastaa opetusministeriö. Päätöksenteko lähtee seurakuntien hautausmaasuunnitelmista, - kaavoista ja käyttösuunnitelmista. Kirkkovaltuuston hyväksymät suunnitelmat toimitetaan tuomiokapituliin vahvistettavaksi ja sieltä edelleen siis opetusministeriöön. … selvityksen perusteella tämä ei kuitenkaan koske yhdistyksen omistamaa Teijon hautausmaata.Tätä prosessimallia seuraten Teijon hautausmaasuunnitelmat on ilmeisesti toimitettava opetusministeriöön mahdollisesti tuomiokapitulin kautta. Suunnitelmien liitteenä on hyvä esittää Perniön kirkkovaltuuston lausunto.
Seurakunnallisessa mallissa hautausmaiden perustamisesta, laajentamisesta tai lakkauttamisesta päättää kirkkovaltuusto. Kirkkovaltuusto voi tehdä päätöksiä myös hautojen hoidosta. Hautojen hallintaoikeudesta päättää kirkkoneuvosto. Tätä päätöksenteon mallia voidaan soveltaa Teijolla siten, että yhdistyksen yleinen kokous päättää ns. valtuustoasioista ja yhdistyksen hallitus ns. neuvostoasioista.
Hautaustointa ohjaa ohjesääntö, jonka malli on seurakunnille yhteinen, mutta hautausmaille voi olla sen puitteissa erilaisia määräyksiä. Teijon hautausmaalle tulisi laatia oma ohjesääntönsä. Siinä on perusteltua tukeutua mahdollisimman yhdenmukaisesti Perniön voimassaolevaan hautaustoimen ohjesääntöön. Pienehköt poikkeamat ovat mahdollisia. Ohjesäännössä on määräykset haudoista, hautakirjanpidosta sekä hautaoikeuden haltijan oikeuksista ja velvollisuuksista. Se sisältää myös määräykset haudan hoidolle asetettavista vaatimuksista, hautamuistomerkkien hyväksymisestä ja hautausmaalla noudatettavasta järjestyksestä sekä hautamaksuista. Hautamaksut voidaan vahvistaa vuosittain. Luovutustodistuksissa määritellään hautaoikeuden haltija, haudan hallinta-aika, haudan sijainti ja koko. Hautaoikeutta ei voi luovuttaa toiselle. Edelleen ohjesäännössä annetaan ohjeita mm. tuhkauurnista ja niiden hautaamisesta. Yksityiskohtana voidaan mainita, että haudalle asetettua hautamuistomerkkiä ei saa siirtää pois luvatta, ja että se katsotaan hautausmaahan kuuluvaksi. Hautaoikeuden päätyttyä hautamuistomerkki jää seurakunnan hallintaan, ellei haudan haltija ole sitä kuuden kuukauden kuluessa hautaoikeuden päättymistä siirtänyt pois alueelta. Yksityiskohdat esitetään käyttösuunnitelmassa (ks. kohta 5). Hautakirjanpidon tulisi olla osa Perniön seurakunnan vakiintunutta toimintaa.
Yksityisten hautojen hoitaminen on pääsääntöisesti hautojen haltijoiden tehtävä. Haltija saa istuttaa kukat ja mahdolliset maanpeittokasvit haudalle, mutta pensaat ja puut vain erillisellä luvalla. Hoitamaton ja epäsiisti hauta on kiusallinen, ja sitä uhkaa hautaoikeuden menettäminen. Naapurien oikeuksien kunnioittaminen on tärkeää. Kehitys näyttää johtavan hoidon siirtyvän enenevässä määrin maksetuksi, hautausmaan yleishoidosta vastaavien tehtäväksi, koska omaisilla ei ole mahdollisuutta tai halua vastata haudan hoitamisesta (3, s.67-68). Yleishoitoon kuuluvat muistolehdon hoitamisen ohella mm. hautausmaan siistinä pitäminen, käytävien kunnossapito, puiden ja pensaiden istuttaminen ja hoitaminen, jätehuolto, maa-ainesvaraston ylläpito, varusteiden hankinta ja rakennelmien ylläpito. Edellä lueteltujen käyttökustannusten lisäksi talouteen vaikuttavat investointikustannukset. Nykymuodossaan hallinnolliset kustannukset jäävät vähäisiksi.
Pitkäaikaisesta perinteestä johtuen hautojen hoito on ollut paikallisille asukkaille kunniatehtävä. Vuosisatoja käytössä olleen vanhan hautausmaan kunto on ollut luonnollisella tavalla kaunis. Kulut ovat muodostuneet pääosin aidan, porttien, kappelin ylläpidosta ja hautaamisen aiheuttamista kertakuluista. Talkootyön hiipuessa yhteishoidon kustannukset on liitettävä osaksi haudan luovutuksen hintaa.
Hautausmaiden ja hautaamisen kustannuksista on perinteisesti peritty asianosaisilta vain vähäinen osa. Hautaustointa on tuettu kirkollisverovaroin (3, s.70).
Wirkkalan mukaan (s. 110 – 111) ”hautausmaan talousarvio on laadittava niin, että hautasijoista luovuttaessa saaduilla tuloilla voidaan peittää hautausmaan perustamis- ja hoitokustannukset (Turun tuomiok. kiertokirje jo vuonna 1923). Kun hautausmaalta loppuvat tulot 40 vuoden kuluttua, jolloin kaikki hautasijat on siitä luovutettu, jatkuu siellä vain sukuhaudoiksi lunastettuihin hautoihin hautaaminen sekä kirkkovaltuuston päätöksestä riippuen rivihautojen pienellä osalla mahdollinen uudelleen hautaus, jota ei voida tuloja tuottavaksi katsoa. Tästä huolimatta hautausmaata on edelleen hoidettava, eikä sitä ei saa jättää heitteelle. Jo ensimmäistä talousarvioita laadittaessa on otettava huomioon tämä jälkihoito ja tulopuoli saatava niin suureksi, että sen jälkeen, kun viimeinen hautasija on myyty, on hautausmaan tilillä pääomaksi muutettua säästöä niin paljon, että sen koroilla voidaan vastata hautausmaan jatkuvasta hoidosta.” Jos hoitotyö osoittautuu liian kalliiksi, olisi hautausmailla pyrittävä pikemminkin luonnonmukaisuuteen kuin työn äärimmäiseen rationalisointiin (3, s.53).
Yleisten ohjeiden mukaiset hautamuistomerkit saa tuoda haudalle omatoimisesti. Poikkeaville muistomerkeille ja taideteoksille on hankittava lupa. Kiviset muistomerkit säilyvät tekstejä uusimalla satoja vuosia, jolloin pitkäikäisyys / hävittäminen saattaa muodostua myös ongelmaksi, sillä hautaa hoidetaan nykyisin usein 25 - 50 vuotta. Kivet on asennettava huolellisesti, jotta ne eivät kallistuisi ajan saatossa. Mahdollista ilkivaltaa ehkäisevät aluskiven ja muistomerkin sitovat riittävän pitkät ja paksut metallitapit. Muistomerkit ovat yksityisten omaisuutta niin kauan kuin hautaoikeus on voimassa. Hallinta-ajan päätyttyä toivotaan merkin poistamista. Ellei niin tapahdu, hautamuistomerkki siirtyy kirkkoyhdistyksen omistukseen. Se dokumentoidaan, valokuvataan ja tiedot arkistoidaan. Hengin mukaan (s. 90) pääsääntöisesti vanhat merkit pyritään säilyttämään entisillä paikoillaan. Uudelleenhautauksen yhteydessä uusi haudan haltija velvoitetaan sallimaan vanhan muistomerkin pysyminen paikallaan. Hän saa tarvittaessa oikeuden sen käyttämiseen ja tekstien lisäämiseen. vanha muistomerkki voidaan kääntää tai siirtää sivummalle niin, että se sallii haudan asiallisen käytön. Historian kerrostumat jättävät haudalle ja koko hautausmaalle omat merkkinsä.
7. LÄHDELUETTELO, LIITTEET JA OHEISAINEISTO
LÄHTEITÄ
(1) Ekman Kari 1936, Herraskartanon vanhan tehtaan historia, Teijon Tehtaat 1686 – 1936, muistojulkaisu, Helsinki
(2) Hautamäki Ranja 1998, Hietaniemen hautausmaa, Teknillinen korkeakoulu, Arkkitehtiosasto, diplomityö
(3) Heng Bey 1994, Hautausmaat arkipäivän asioina, Pieksämäki
(4) Ihmisiä ja elämää Kirjakkalan, Mathildedalin ja Teijon vanhoissa ruukkikylissä 2003, toimittanut Leena Rossi
(5) Ilonen Kaisu 1999, Suomen hautausmaat ja hautapaikat – historiaa ja kehitysnäkymiä, Teknillinen korkeakoulu, Arkkitehtiosasto, diplomityö
(6) Innamaa Kerttu, Lindström Olavi 1986, Perniön historia, Salo
(7) Perniön kirkot 1970 ja 1979, Antero Sinisalon tutkimusaineisto / Rytilä R. V. ja Routasalo Esko, Perniön seurakunta, esite
(8) Perniön kotiseutuyhdistys 1995, Hautamuistomerkkien inventointi, lomakkeet ja hautausmaakartta
(9) Riska Tove, Sinisalo Antero1968, Suomen Kirkot, Turun arkkihiippakunta V osa, Perniön rovastikunta I, Helsinki
(10) Salonen-Salmo Helmer, Knaapinen M. A. 1930, Perniön pitäjä; ”Perniö tunnetuksi” yhdistys, Turku
(11) Talve Ilmar 1988, Kalmisto – hautausmaa – kirkkotarha, Kulttuurihistoriaa Suomen hautausmailla, Scipta Ethonologica 38, Turun yliopiston kansantieteen laitoksen julkaisuja, Eripainos teoksesta ”Elämän merkit” Turun arkkihiippakunta 1989 Vuosikirja XXXVIII, Loimaa
(12) Wirkkala Ilmari 1945, Suomen hautausmaiden historia, Porvoo
OHEISAINEISTO
Perniön hautaustoimen ohjesääntö
Teijon kirkko, esineistön inventointiraportti, esineluettelo ja hoito-ohjeita, Ulla Leino 2000
8. JÄLKIKIRJOITUS 21.8.2008
Hautausmaan osalta tulevaisuuden haasteisiin on vastattu tavoitteiden mukaisesti. Pitkäjänteinen talkootyö on johtanut sekä merkittävään ympäristön ja rakenteiden kuntoon saattamiseen että hallinnolliseen uudelleenjärjestelyyn.
Teijon kirkkoyhdistys ry ja Perniön seurakunta allekirjoittivat 17.6.2008 lahjakirjan, jolla kirkkoyhdistyksen omistukseen konkurssihuutokaupassa 11.1.1999 lopullisesti tullut Teijon hautausmaa lahjoitettiin Perniön seurakunnalle. Omistus- ja hallintaoikeus siirtyy seurakunnalle, kun Perniön kirkkovaltuuston lahjoituksen hyväksymistä koskeva päätös on saanut lainvoiman (ks. lahjakirja etusivulla).
Kirkkoyhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on jatkossakin toimia yhteistoiminnassa paikallisen seurakunnan kanssa Teijon kirkkorakennuksen, kirkonmäen muun rakennuskannan ja hautausmaan sekä kirkko- ja hautausmaakiinteistöjen ympäristöjen ylläpitämiseksi.