Liikenne ja varustus
Kyltit viitoittavat liikenteen paikallistieltä hautausmaalle tehdasalueen halki satamaan. Kuusiaidan takana, nurmikentän pohjoispuolella kapea hiekkatie erottaa toisistaan kaksi erillistä hautausmaakiinteistöpalstaa, joista merenpuoleiselle osalle sijoittuu pieni pysäköintialue sekä hautojen hoitoon tarvittava hiekka-ainesvarasto. Juhlapyhien vierailuliikenteessä ja hautaustilaisuuksissa pysäköintiin joudutaan käyttämään sadan metrin päässä sijaitsevaa Perniön kunnan omistamaa kuusiaidan ja keltaisen rantamakasiinin välistä aluetta.
Kiinteistön eteläkulmassa on käsipumpulla varustettu rumpukaivo, jonka vesi on tarkoitettu kasvien kasteluun. Haravat on sijoitettu telineeseen.
On toivottavaa, että maatumattomat jätteet - mm. muovi, lasi ja hautakynttilät - kuljetettaisiin käytön jälkeen pois hautausmaalta. Maatumattomille jätteille on osoitettu myös pienehkö jätesäiliö pysäköintialueen tuntumassa. Maatuvat jätteet tulee kuljettaa niille osoitettuun paikkaan. Käyttöä ohjeistetaan ilmoitustaulun teksteissä.