Konkurssihuutokauppa

Saavuimme Turun huutokauppatilaisuuteen vajaa puoli tuntia ennen määräaikaa. Asianajotoimiston laaja aula täyttyi nopeasti huutajista, toimittajista, mikrofoneista ja kameroista sekä kohun paikalle houkuttelemasta yleisöstä. Me teijolaiset raivasimme kyynärpäätaktiikkaakin hyväksi käyttäen väylän läpi tungoksen ja levittäydyimme pöydän toiselle sivustalle. Meklari kopautti pöytää ja avasi tilaisuuden toteamalla: "Tunnelma on harras, mutta uskon että selviämme ilman hengellistä apua." Kaupan pohjahinnaksi ilmoitettiin 70 000 mk. Ensimmäinen huuto tehtiin perustettavan uuden Teijon Kirkkoyhdistyksen lukuun. Viisitoista minuuttia kihelmöivää jännitystä, neljäkymmentä nostohuutoa viiden tuhannen markan välein - 275 000 mk:a ensimmäinen, toinen ja … kolmas kerta - meklarin nuija löi pöytään. Teijon Kirkko ja Hautausmaa myyty perustettavan Teijon Kirkkoyhdistyksen lukuun. Luja tahto palkittiin, päämäärä saavutettiin.

Me "voittaneet" onnittelimme toisiamme. Tunsimme sisällämme, että sekä useat läsnäolijoista että julkinen sana olivat olleet henkisenä tukenamme. Olimme oikealla asialla. Seuranneessa median puristuksessa tuntui melkein, kuin olisimme osallistuneet urheilukilpailuun. Tunne oli hyvin ristiriitainen. Mikrofoneja työnnettiin suun eteen ja kameravalot häikäisivät silmiä. Sekä sanomalehdistö että televisio nostivat huutokaupan valtakunnan ykkösaiheeksi palstoillaan ja kuvaruudussa.

Mistä rahat? Huolestuneet henkilöt ottivat meihin yhteyttä ennen huutokauppaa ja heti sen jälkeen. Monet lupasivat tukeaan. Näin tapahtuikin. Vuorineuvos Erik Serlachiuksen säätiö lahjoitti kirkon hankkimis- ja kunnostuskustannusten peittämiseksi 150 000 mk:n apurahan. Saimme mieltä lämmittävän ja ratkaisevan tärkeän tuen, jonka kannustamana ryhdyimme viemään hankettamme innolla eteenpäin. Merkittäviä taloudellisia tukijoita ilmaantui lisää: mm. Seppo Parhankankaan suku, Henrica Bargum, Esko Kahri, Jalmari Kahri sekä Teijon Alueen Kyläyhdistys. Kertyneillä varoilla maksoimme pääomavelkamme. Arvailut kirkon ja hautausmaan kohtalosta voitiin lopettaa. Pyhät arvot eivät ole enää kaupan.

Konkurssihuutokauppailmoituksen jälkeen puhelin pirisi ahkerasti. Inarista, Turusta, Tampereelta, Helsingistä soitettiin, ihmiset olivat huolestuneita ja elivät kyläläisten puolesta. Kysyttiin; miksi kirkkohallitus ja Perniön seurakunta eivät tee mitään? Kirkkohallitus oli muodostanut kantansa asiassa ilmeisesti viitisen vuotta aiemmin. Turun Sanomissa (11.12.1994) uutisoitiin kokosivun artikkelissa: "Kirkkohallitus meni vakavaksi kuultuaan Meri-Teijon myyntihankkeista. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyttiin siihen, ettei Teijon kirkolla kuitenkaan ole sellaista kokonaiskirkollista käyttöä, että se voitaisiin ostaa yhteisellä rahalla."

Huutokaupan jälkeen Perniön seurakunnan kirkkoherra Eskolin kirjoitti Perniönseudun Lehdessä 21.1.1999 seuraavaa: "Viime viikkoina on valtakunnallisestikin kohistu Teijon kirkon ja hautausmaan omistusoikeuksista. Onhan tavatonta, että historiallista kirkkomiljöötä, hautausmaata ja vainajia kaupitellaan pakkohuutokaupalla. Monen ihmisen oikeustajua, eettistä vakaumusta ja arvoja on koeteltu. Näin voi päätellä vaikkapa saamistani hätääntyneistä puhelinsoitoista: miten käy omaistemme leposijan?" Jatkossa Eskolin esitteli "meille kaikille muistutukseksi joitakin lukuja, miten paljon perniöläisten verovaroja jo nyt käytetään olemassa oleviin rakennuksiin. Ei niitä paljoa kannattane lisätä!" Kirjoitus päättyi lauseeseen: "Tämä on yksinkertaista matematiikkaa."